Talvinen tervehdys ja hyvää juhlavuotta 2021!



Riihimäen kehitysvammatuen kevätkausi käynnistyi 13.1.hallituksen kokouksella. Haluan kiittää koko yhdistysväkeä yhteisestä matkasta,jonka kukin on yhdistyksemme toiminnassa reissannut mukana. Erityiseen hyvältätuntuu myös se, että hallitus tottuneesti ja aktiivisesti asettui jälleenhybridikokoukseen. Me ollaan ihanrautaa!! Olemme yhdessä pitäneet sitkeästi kiinni meille tärkeistä asioista jatehneet työtä läpi viime kevään koronan ja pimeän syksyn. Tilanteelle eikuitenkaan ole varsinaisesti loppua vielä näkyvissä, vaikka rokotukset ovatalkaneet ja elämme hyvässä uskossa, että elämä palaa kevään ja kesän myötälähemmäksi normaalia.

Niinpä kevääseen katsellessa ei ole valitettavasti mahdollistalupailla mukavaa yhdessäoloa tai tulevia tapahtumia vielä tässä vaiheessa,vaikka juhlavuodenkin kunniaksi niin kovasti mieli tekisi. Haluamme kuitenkinlähettää tämän postin välityksellä muutamia hyviä uutisia. Juhlatoimikuntaahkeroi täydessä vauhdissa ja uskomme lujasti siihen, että saamme juhlistaakeväällä 50v täyttävää yhdistystä ihan kasvokkain ja yhdessä!

Olemme saaneet vauhtia ja apua myös virtuaalikahvilankäynnistämiseen. Torstaina 21.1. oli ensimmäinen kahvila ja osallistujamäärä oli meille positiivinen yllätys. Vaikka aluksi meni hetki teknisten ongelmienselvittelyyn, oli upea nähdä, miten nopeasti keskustelua syntyi.

Kahvilassa voi Teamsin välityksellä tavata kavereita,vaihtaa kuulumisia ja nähdä ainakin toisen kasvot läppäriltä, tabletilta taiehkä telkkaristakin. Harjoitellaan yhdessä käyttämään laitteita ja tuottamaantoisillemme hyvää mieltä.

Ihania pakkaspäiviä, auringonvaloa ja sydämen lämpöä jokaiselle
toivoo Päivi




Seuraattehan yhdistyksemme toimintaa kotisivuiltamme tai Facebookista. HUOM! Ilona-kahvila, Enkelipiirit, Kevätmyyjäiset on peruutettu kevään ajalta!

Toistuvaa toimintaa

Ilona-kahvila – Ilona-kahvila palaa joulutauolta! Tuttuun tapaan tarjolla on herkkuja, musiikkia ja hyvää seuraa. Joka perjantai 10.1. alkaen klo. 16:30 - 18:30 Inkilänhovissa.

Keilaus – Keilaukset ohjaajan johdolla pidetään keskiviikkoisin klo 17-18. Keilauspäivät 8.1., 22.1., 5.2, 19.2., 4.3., 18.3., 1.4., 15.4., 29.4.,13.5. ja 27.5. Ilmoittautumiset ja tiedustelu 045 350 9144. Laskutus suoritetaan kauden lopussa.

Säpikkäät (RiVoLi) – RiVoLi:n jumppa-ja tanssi ryhmä kehitysvammaisille Kalevantalolla torstaisin klo 16-17. Kevätkausi 13.1.2020 – 3.5.2020 (ei viikko 8). Lisätietoja saa ryhmän opettajalta 0405260663.

Kehitysvammaisten liikuntaryhmät 2020 - Kevätkausi 7.1.2020 – 26.4.2020 (ei viikko 8). Sählykerho - Maanantaisin klo 15-16 Urheilutalon liikuntasalissa. Vesihiisien vesijumppa - Tiistaina 16-16:30 Uimahallin vesijumppa-altaassa.

Nuortenillat - Nuortenillat ovat kaikille noin 15-20 -vuotiaille kehitysvammaisille. klo 17:30-19:00 seurakunnan virastotalon 3. kerroksessa, Temppelikatu 9 A. Kevään illat 24.1., 7.2., 13.3., 3.4. ja 8.5. Ilmoittautumiset Tiinalle 050-3237-964 tai tiina.a.anttila@evl.fi. Ilmoitathan mahdollisista erityistarpeista ja ruokavaliosta.

Enkelipiirit - Tervetuloa Enkelipiireihin Inkilänhoviin klo 13-14. Meillä on tarjolla kahvia ja pullaa. Ohjelmassa laulua, askartelua ja muuta. Kevään kerrat peruutettu.

Muut tapahtumat

6.1.2020 Joululaulut vielä kerran - Kauneimpia joululauluja lauletaan vielä kerran Riihimäen keskuskirkossa loppiaisena klo 14:00. Meillä on tarjolla mehua, pipareita ja kahvia. Maksu vapaaehtoinen.

23.1.2020 Talkookahvit - Joulumyyjäisten toteutukseen osallistuneet talkoolaiset, tervetuloa kiitoskahveille Inkilänhoviin torstaina 23.1. klo 18.

9.2.2020 Talvikki tapahtuma - Talvikki on koko perheen talviretkeilytapahtuma sunnuntaina klo 10-14. Kokoonnumme yhdessä Metsästysmuseon eteen klo 10.

9.5.2020 Extra-lastentapahtuma - Lisätietoa tulossa.

Hallituksen kokoukset – Pidetään kuukausittain Inkilänhovissa klo 18. Kokouspäivät ovat 16.1., 11.2., 19.3., 20.4., 13.5. ja 10.6. Kevätkokous pidetään 26.2.

Riihimäen seudun järjestösillan kokoukset - Kokoukset klo 13-15 Linnunradankatu 9:n alakerrassa. Kokouspäivät ovat 15.1.,19.2.,18.3.,15.4. ja 20.

Tietoa sekä yhdistyksen omasta että yhteistyökumppaneiden tarjoamasta toiminnasta saat

  • Kotisivujen kalenterista
  • Kevät- ja syystiedotteista
  • Aamupostin yhdistyspalstalta
  • Viikkouutisten yhdistyspalstalta
  • Facebook-sivultamme
  • Ota tarvittaessa yhteyttä toiminnanohjaajiimme.

    Tule käymään myös Facebook sivullamme. Se ei vaadi rekisteröitymistä ja klikkaamalla viereistä kuvaketta pääset seuraamaan sivuja helposti ilman kirjautumista!

    Olemme mukana myös Riihimäen Seudun järjestöyhteistyössä, jossa tärkeää on monimuotoinen yhteistoiminta.