Maailma on niiden, joilla on rohkeutta unelmoida

Torstai 31.1.2013 klo 20:24 - Raili Tavela

pihapolkukuva_matala_kopio.jpgLuin tässä yhtenä päivänä lahjaksi saamaani Paulo Coelhon kirjaa ”Elämä. Kauneimmat mietelauseet”. Siinä yksi ajatus sai minut pysähtymään. Se kuuluu näin:

Maailma on niiden, joilla on rohkeutta unelmoida
ja jotka uskaltavat elää unelmaansa.
Jokainen omien kykyjensä mukaan.

Tämä ajatus kuvaa mielestäni osuvalla tavalla yhdistyksemme alkuunpanemaa Hyvän mielen pihapolku -projektia.  Viime kesänä, kun yhdistys päätti osallistua Muotoillut ratkaisut -kilpailuun, ei ollut mitään konkreettista, oli vain unelma.

Yhdistys kuitenkin uskalsi elää unelmaansa, ja siihen uskoivat myös Suomen Kulttuurirahasto ja WDC Helsinki 2012, jotka myönsivät 20 000 euroa projektin suunnitteluun.

Projekti on edennyt hienosti. Kohta on konkreettinen suunnitelma meidän kaikkien nähtävänä.

Yhdessä ovat hankkeen parissa uurastaneet Isko Lappalaisen suunnittelutoimisto ja Inkilänhovin, Kotokartanon ja yhdistyksemme porukat. Jokainen on osallistunut omien mahdollisuuksiensa mukaan suunnitteluun ja työpajoihin. Ja tulosta on tullut.

Maailma on meidän. Me olemme uskaltaneet elää unelmaamme.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyvän mielen pihapolku, Riihimäen Kehitysvammatuki, Unelmat

Kuka istuu mun paikalla?

Sunnuntai 27.1.2013 klo 9:10 - Päivi Sinivuori

paivi1.jpgTukiyhdistyksemme  hallituksen vuoden ensimmäinen kokous on nyt pidetty. Uusi hallitus kokoontui sovittuna aikana täysilukuisena ja jokseenkin totuttuun tapaan ja tutuin kasvoin kuten viime vuonnakin.

Ilman hämmennystä ei kokousta silti päästy alkamaan, koska joku istui ”mun” paikalla!

Monessa asiassa rutiinit ja totutut tavat ovat oppimisen luovat turvallisuutta ja ovat siten oppimisen edellytyksiä.  Toisaalta taas uusien asioiden löytäminen kehittäminen vaatii kykyä muuttaa tuttua tapaa tai ainakin sopeutua uuteen tilanteeseen joustavasti. Nuo molemmat näkökulmat yhdistyivät hauskalla tavalla käytännössä hallituksen kokouksessa.

Kun katselin tyhjää pöytää ennen kokouksen alkua, päädyin valitsemaan eri paikan kuin aiempi puheenjohtaja.

Valintaani seurasi melkoinen ketjureaktio joka olisi ollut  melkein kuvaamisen arvoista. Kukin vuorollaan hallituksen jäsenet tulivat sisään ja etsivät omaa paikkaansa, jossa kuitenkin jo istui joku.

  • "Höh!"
  • "Emmä nyt tänne päähän voi istua."
  •  "Kyllä mä ainakin tälle puolelle menen."
  • ”Mä taidan istua nyt sitte tähän."
Vilpittömiä hämmentyneitä kommentteja oli lähes jokaisella tullessaan. Toisaalta kävi niinkin, että oma paikka ei vaihtunut mutta vieruskaverit kuitenkin, olihan siinäkin jo.

 Istuin uutukaisena puheenjohtajana hymynsekaisessa jännityksessä hallituksen yhdellä tuolilla ja seurasin istumaseikkailua. Onneksi on olemassa nämä rutiinit. Tutut ihmiset, jotka tietävät, mitä pitää tehdä ja mistä kannattaa pitää kiinni. Uusilta tuoleiltaan he puolestaan hymyillen ja ymmärtäen katselivat, kun itse hain uutta paikkaani pöydän päässä. Kuvaamisen arvoista olisi kai sekin ollut..

Jokainen vuosi tuo jotakin erilaista ja uutta tullessaan. Tänä vuonna nyt ainakin tuolit vaihtuivat.

Olen varma että uudelta paikalta me kaikki näemme taas tänäkin vuonna, mikä on yhdistyksellemme ja sen jäsenille parasta.

Kiitos Teille,

Päivi

2 kommenttia . Avainsanat: Riihimäen Kehitysvammatuki, Uusi näkökulma, Muutos

Taiteilijoille maalia ja mahdollisuuksia

Sunnuntai 20.1.2013 klo 13:35 - Anja Alasilta

varitaiteilijat_tyossaan.jpgMinua jännittää Tom Tomin ensi lauantain esiintyminen varmasti enemmän kuin taiteilijoita itseään. Syykin on selvä: heillä on kokemusta, minulla ei.

On hyvä, että meitä omaisia kiinnostavat vähän erilaiset asiat. Esimerkiksi Erityis-Ellit on tärkeä pienten lasten vanhemmille - samoin tietysti lapsille tarkoitetut harrastuspiirit.

Luovuuden riemua

Itse tahtoisin tehdä vähän enemmän aikuisten kehitysvammaisten luovan toiminnan hyväksi. Kansalaisopiston siipien suojassa toimii kolme hienoa piiriä:

  • Oivanäyttämö
  • Tom Tom -rumpuryhmä
  • Väritaiteilijat.

Yhdistyksemme tukee kaikkien kolmen toimintaa merkittävästi. Monet omaiset ovat tarvittaessa apuna käytännön asioissa.

Aivan korvaamaton on tietysti ohjaajien panos. He eivät ole leipäpappeja vaan toimivat ilmeisen kutsumuksellisesti.

Näen joka viikko omasta sisarestani, millaista luovuuden iloa Väritaiteilijat ja Tom Tom hänelle tarjoavat. Samaa näyttää antavan Oivanäyttämö omille jäsenilleen.

Mitä voisimme tehdä, jotta harrastuspiirien toimintamahdollisuudet olisivat aina vain paremmat?

Pooli kuin urheilijoilla

Omaa sydäntäni on lähinnä Väritaiteilijat-ryhmä, koska Leena-sisareni kokee juuri monipuolisen kuvataideharrastuksen omaksi elämäntehtäväkseen. Siksi olen miettinyt, mitä voisin tehdä Väritaiteilijoiden hyväksi.

Urheilu- ja yritysmaailmassa puhutaan pooleista. Ne ovat varantoja, jotka ovat tietyn ryhmän yhteiskäytössä. Poolit jakavat myös vastuun.

Voisiko Väritaiteilijoille perustaa oman poolin? Tehtäviä sille ainakin on helppo löytää:

  • huolehtia siitä, että ryhmällä riittää maalia ja materiaalia
  • auttaa taiteilijoita saamaan teoksiaan entistä paremmin esille
  • tarjota ryhmälle tai yksittäisille taiteilijoille mahdollisuuksia opintomatkoihin ja esimerkiksi kesäkurssien muodossa toteutuviin jatko-opintoihin
  • julkaista ryhmän teoksia - netissä, postikortti- tai julistesarjoina, taidekirjoina...

Ei Luoja ole kieltänyt suuria luulemasta, sanoi edesmennyt äitini. Mikäpä estäisi tavoittelemasta muutaman vuoden sihdillä Väritaiteilijoille ikiomaa työhuonetta!

Mitä tahoja pooliin sitten voisi saada mukaan? Hatusta heitän pari:

  • taidetarvikeliike
  • taiteilijaseura
  • taidemuseo
  • kirjasto
  • matkatoimisto, matkanjärjestäjä, bussiyhtiö
  • yritykset, joilla on tapana ripustaa toimitiloihinsa esille kuvataidetta
  • muuten vain fiksut yritykset
  • rotarit, leijonat, zontat
  • Taidekeskus Kettuki (jonka totisesti olisi aika antaakin itsestään elonmerkkiä myös Riihimäellä)
  • Hämeen taidetoimikunta (jos sitä organisaatiouudistusten jäljiltä on enää olemassa)
  • Hämeen rahasto.

Saatan ottaa pooliajatuksen esille Riihimäen Kehitysvammatuen hallituksen kokouksessa. Tavallisesti kyllä noudatan hyväksi osoittautunutta viisautta: on helpompi saada anteeksi kuin lupa.

1 kommentti . Avainsanat: Harrastustoiminta, Kehitysvammaiset, Sponsorointi, Luovan toiminnan piirit