Tunkua tv-ruutuun

Perjantai 9.1.2015 klo 18:08 - Anja Alasilta


a2.jpgHuomasin netistä, että Yle kutsui yleisöä osallistumaan kehitysvammaisille omistetun A2-illan ideointiin.

Joku varmaan muistaa muita samassa sarjassa aiemmin nähtyjä ohjelmia - esimerkiksi homo-, viha-, yrittäjä- tai kannabisillan. Nyt vastaavanlainen ohjelma on siis luvassa kehitysvammaisten elämästä ja oikeuksista. Se on hienoa!

Päätin työpäivän lomassa heittäytyä hetkeksi nettikeskustelun pyörteisiin. Yle pyysi ehdottamaan tulevaan ohjelmaan esiintyjiä tai aiheita.

Olipa varsinainen keskustelu! Sitä pystyy silmäilemään Ylen nettisivuilla.

Täyttä kuvaa kommenttien räiskeestä ei valitettavasti enää saa. Olisi pitänyt olla linjoilla ja kokea, millaisena sarjatulena ideoita heitettiin.

Organisaatioväki äänessä

Oli tietysti erinomaista, että niin monet tahtoivat antaa panoksensa tärkeän tv-ohjelman valmisteluun. Erityisen ilahduttavaa oli, että keskusteluun osallistui myös muutama kehitysvammainen henkilö.

Ikävältä sitä vastoin tuntui se vimma, jolla erilaiset projektit ja järjestöt tunkivat itseään tai toisiaan tv-ruutuun. Kilpalaulanta oli hurjaa.

Olisin totta puhuen suonut, että ammattilaiset olisivat malttaneet pysyä kuulolla, kun huomasivat, että väkeä on linjoilla vaikka minkä verran. Organisaatioihmiset pääsevät esille jos jonkinlaisissa seminaareissa sun muissa symposiumeissa. Toivottavasti toimittajat eivät anna heidän kansoittaa kehitysvammaisten iltaa.

Kaikki omaisetkaan eivät olleet kovin valmiita siihen, että ohjelma rakentuisi kehitysvammaisten ihmisten itsensä varaan.

Tavallaan ymmärrän tuon suhtautumistavan. Kehitysvammaisissa ja autismin kirjon henkilöissä on esimerkiksi puhevammaisia, samoin niitä, joilla ei muuten vain ole edellytyksiä saada asiaansa kerrottua tv-ohjelmassa.

Toisaalta en ymmärrä kehitysvammaisten sivuuttamista ollenkaan. Kun heidän omassa joukossaan on esiintymiskykyisiä henkilöitä, miksi ihmeessä muiden pitää ryhtyä kilpailemaan samasta tv-ajasta?

Kuuntelua ja kunnioitusta

Loppujen lopuksi huomaan olevani kiitollinen niille, jotka kyynärpäätaktiikkaakaan kaihtamatta yrittivät raivata tiensä tv-ohjelmaan. Se oli rumaa mutta terveellistä katsottavaa.

Kun kiukku hieman laatui, tulin nimittäin miettineeksi, suonko itsekään kehitysvammaiselle läheiselleni tai monille kehitysvammaisille ystävilleni aina suunvuoroa?

Maltanko kuunnella?

Kunnioitanko toisen näkemystä?

Luotanko siihen, että kehitysvammaisilla on resursseja ajaa myös itse omia oikeuksiaan?

On tärkeää kulkea rinnalla ja tukea, mutta ei ole erityisen ylevää puhua päälle tai sivuuttaa keskustelukumppanin näkemyksiä. Kaikkein pahinta on kuvitella tietävänsä, mikä toiselle on parasta. 

Onneksi elämä on - aika kivuliaalla tavalla tosin - opettanut, että myös kehitysvammainen ihminen tietää itse, mitkä hänen kohdallaan ovat hyvän elämän edellytykset. Kertauskurssi tuisi silti tarpeeseen.

  • Pitäisikö meidän järjestää yhdistyksessämme Kuuntelun ja kunnioituksen ilta?


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini