Helppo liikkua -tunnuksia myös Riihimäelle?

Perjantai 10.5.2013 klo 19:32 - Anja Alasilta

helppo_liikkua_-sivu.jpgÄitienpäivästä alkaa Helppo liikkua -viikko. Sen järjestäjänä on Invalidiliitto ja tarkoituksena muuttaa rakennettua ympäristöä paremmaksi kaikille ihmisille.

Facebookissa oli tänään haaste bloggareille:

"Bloggaatko? Ota blogihaasteemme vastaan ja tuo esiin blogissasi ympäristön helppoja ja hankalia paikkoja sunnuntaina starttaavan Helppo liikkua -viikon aikana! Voit laittaa pallon pyörimään ja haastaa mukaan myös muut blogosfäärin aktiiviset!"

Otan siis haasteen vastaan ja heitän sen saman tien Riihimäen Kehitysvammatuen väelle - niin tähän blogiin kirjoittaneille kuin kaikille muillekin. Kaupungissamme on varmasti sekä helppoja että hankalia paikkoja, joten listataanpa niitä - esimerkiksi tämän blogikirjoituksen kommenteissa.

Invalidiliiton kampanja on kannustanut jo jonkin aikaa ihmisiä ilmoittamaan paikoista, joihin on joko kiitettävän helppo tai surkean vaikea päästä. Tähän asti bongatut paikat voi katsoa kartalta. Ei niitä kauhean paljon vielä ole, mutta hyvälle aluelle kartoitus on saatu.

Ei mikään kunniamaininta

Riihimäen kohdalla näkyy yksi vihreä pallo. Valitettavasti sen sisältämä kiitos on osunut vikapaikkaan. Eihän meidän kaupungissamme toimi Sokos Hotel Tapiola Garden....

Punainen pallo tarkoittaa liikkumisen kannalta hankalaa paikkaa. Sellainenkin Riihimäen kohdalla on - eikä kysymys liene virheestä. Näin nimimerkki Puoli-invalidi on luonnehtinut kaupunkimme suojateitä:

"Riihimäellä uusittiin joitakin vuosia sitten keskustan suojatiet sellaisiksi, että huonosti liikkuva ei voi kaatumisen pelossa niitä ruuhka-aikana käyttää. Suojatiet on päällystetty neliskulmaisilla kivillä ja kivien välissä on rako eivätkä kivet tietenkään tasaisia ole. Koska jalka ei paljoa nouse, niin silloin kompastuu helposti. Siis suojatiet eivät ole suojaavia, vaan ovat vaarallisia."

Riihimäen suojateistä raportoinut henkilö on antanut sapiskaa myös järjestöille:

"Sen paremmin vammais- kuin vanhusjärjestötkään eivät toimineet lainkaan. Onneksi on Prisman alue, missä voi kulkea jalan ja pyörällä. Toivottavasti kaupunki ei mene muuttamaan näitä alueita."

Minne Helppo liikkua -merkki?

helppo_liikkua.jpgJos joku katsoo liikkeensä tai palvelunsa olevan kaikkien saavutettavissa, Invalidiliitolta voi hakea Helppo liikkua -tunnusta.

Pystyisimmekö me Kehitysvammatuen väki vinkkaamaan muutamalle kohteelle, että merkkiä kannattaisi anoa? Mitä helppokulkuisia paikkoja tulee mieleenne Riihimäeltä?

Kannattaa muistaa, mitä Invalidiliiton toimitusjohtaja Marja Pihnala muutama viikko sitten kirjoitti Sitkeä seilori -blogissaan:

"Käytännössä liikkumisesteisiä ihmisiä ovat pienet lapset, jalkansa tai selkänsä väliaikaisesti loukanneet henkilöt, lastenvaunujen, matkalaukkujen ja ostoskassien kanssa liikkuvat, raskaana olevat naiset, ylipainoiset ihmiset, ikääntyneet kansalaiset sekä ihmiset, joilla on jokin liikkumista haittaava tai rajoittava vamma tai sairaus."

Kaikille on tärkeää, että mahdollisimman monessa paikassa olisi helppo liikkua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Esteettömyys, Helppo liikkua, Riihimäki