Miksei koulutus kiinnosta?

Tiistai 15.10.2013 klo 16:14 - Anja Alasilta

dia13.jpgTuntui hienolta, kun Riihimäelle oli luvassa Tukiliiton koulutus erityisesti lapsiperheitä kiinnostavista aiheista.

Iloa ei valitettavasti kestänyt pitkään. Tänään tuli tieto, että koulutus on peruutettu. Osallistujia ei ilmoittautumisajan umpeutuessa ollut koossa riittävästi.

Kerroin aiemmassa kirjoituksessani, että sain kutsun Tukiliiton aluekoulutuspäiville Ideaparkiin. Tarkoitus oli kertoa yhdistyksen verkkoviestinnästä ja erityisesti sosiaalisen median käytöstä. Seuraavassa kirjoituksessa kerroin, että tilaisuus peruutettiin osallistujapulan vuoksi.

Sittemmin sain uuden kutsun vastaaville aluepäiville Turkuun. Nyt nekin ovat peruuntuneet.

Hämärästi muistelen, että samanlaisen kohtalon ovat kokeneet monet muutkin Tukiliiton järjestämät kurssit.

Missä siis vika, kun koulutus ei kiinnosta?

Aika ja voimat vähissä

Vikaa ei ehkä kannattaisi etsiä kenestäkään - kaikkein vähiten niistä kehitysvammaisten omaisista, jotka eivät ehdi tai jaksa osallistua järjestötoimintaan.

Etenkin työelämässä oleville aikapula on todellista. Erityislasten vanhempia ja myös monia aikuisten kehitysvammaisten omaisia työllistävät lisäksi asiat, joista niin sanotuissa normaaleissa perheissä ei ole aavistustakaan.

Monet omaiset paikkaavat julkisten palvelujen aukkoja. Tilapäishoidon puute on tästä yksi esimerkki.

Vaikka monet ulkoiset asiat ovat nykyisin paremmin kuin vaikkapa 50 vuotta sitten, henkisesti elämä tuskin on käynyt keveämmäksi. Siitä on päinvastoin tullut hyvin mutkikasta ja hyvin vaativaa.

Ei yhdistystoimintaan tai -koulutukseen kannata osallistua oman jaksamisensa kustannuksella. 

Mikä myisi paremmin?

Rehellisyyden nimessä on uskallettava arvioida paitsi kysyntää, myös tarjontaa. 

  • Onko Tukiliiton koulutustarjonnassa tai tukiyhdistysten toiminnassa jotakin vikaa, kun ne eivät kovin monia houkuttele?

Muutaman vuosikymmenen kokemuksella tekee mieli antaa Tukiliiton koulutussuunnittelijoilla pari vinkkiä:

  1. Suosituin koulutus on aina yltiöpäisen käytännönläheistä. Esimerkiksi otsikoissa on turha hienostella ja temppuilla. En oikein vieläkään ymmärrä, mitä lapsiperheille tarkoitetun koulutuksen nimellä oli tarkoitus sanoa: "Asiat kuntoon meilläpäin".

  2. Suosittu koulutus lupaa ennalta enemmän kuin vaatii. Ei markkinoinnissa kannata toistaa Raha-automaattiyhdistykselle kirjoitettuja koukeroita vaan kertoa selkeästi, mitä osallistuja saa.

Lisäksi tarvittaisiin tietysti koordinointia. Tukiliitto oli nyt järjestämässä Riihimäelle koulutusta lokakuussa, joka sattuu tulvimaan yhdistyksemme ja yhteistyökumppaneittemme ohjelmaa. Jopa samalle päivälle Tukiliiton koulutuksen kanssa osui Titinallet-lapsiryhmän teatteriesitys.

Tuotteiksi ilo ja voima

Vapaaehtoistoiminta vetää ihmisiä mukaansa vain, jos se palkitsee henkisesti. Vaikuttamisen tunne on joillekin tärkeä palkinto, mutta ei kaikille.

Riihimäen Kehitysvammatuki voisi pistää pystyyn tuotteistusprojektin, jonka tavoitteena on tarjota yhdistysaktiiveille iloa ja voimaa. Mistä ne kumpuavat? Miten niitä voi vaalia?

Olisi uskallettava myös miettiä, mikä saattaa tuhota hyvää fiilistä.

Asiantuntijoiksi projektiin sopisivat monet yhdistyksemme kehitysvammaisista jäsenistä. Mistä he ammentavat voimaa osallistua ja harrastaa melkein joka ilta, vaikka takana on heilläkin työpäivä? Mikä on sen ilon salaisuus, jota harrastusryhmistä tuntuu aina riittävän kotiinkin tuotavaksi?

Terveydenhuoltoalan ammattijärjestön Tehyn pitkäaikainen aluesihteeri Onerva Ollikainen tapasi muistuttaa:

  • "Innostus tarttuu kuten myös sen puute."

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yhdistystoiminta, Tukiliitto, Järjestökoulutus

Missä pöydässä pitäisi istua?

Tiistai 29.5.2012 klo 21:13 - Päivi Sinivuori

kvtl_logo.jpgKuulumisia liittokokouksesta
Tampereelta 26.5. 2012

Oli mukavaa ja mielenkiintoista lähteä kuulostelemaan koko Suomen kehitysvammayhdistysten tunnelmia. En oikeastaan osannut etukäteen ajatella mitä kaikkea tuo lauantai mahtaisi sisältää, mutta Nymanin Penan ja Seijan kanssa oli ensikertalaisenkin helppo lähteä.

Jonkin verran ehdin onneksi tutustua etukäteen lähetettyyn materiaaliin, jota olikin melkoinen nippu. Oli aika virallinen olo paksun kansion kanssa.

Ilmoittautumisen ja valtakirjojen tarkistuksen jälkeen suuntasimme aamukahveille.

Mihin pöytään istuttaisiin? Tilaa oli ja valittiin tyhjä pöytä. Pöydässä juteltiin, että tavallaan on mukavaakin joskus olla ihan ummikkona tilanteessa, katsoa ja ihmetellä, että miten tämä kaikki täällä nyt toimii. Samaan pöytään sattuikin joku Penan tuttu ja keskustelu oli kotoista. Olisikohan kokouksessa jäykkä tunnelma ja keskustelua ”tärkeistä” asioista?

Kokousasioista tuntui väkeä puhuttavan erityisesti liiton lakineuvonnan tilanne ja edunvalvonta-asiat ylipäätään. Muutamilla kokousedustajilla tuntui olevan jatkuvasti asiaa ja mikrofoonia vietiin suuressa salissa edestakaisin. Väheksymättä asioita sinänsä, minusta tuntui välillä että onko epäkohtien tilittäminen liittokokousväen kuultavaa? Näitä asioitahan me puramme yleensä kahvipöydissä keskenämme kun tapaamme toisia samassa tilanteessa olevia vanhempia.

 Toisaalta tavallaan on. Silloin koko kenttä tulee tietoiseksi missä mennään ja käytännön tilanteet ovat juuri sitä läheisten arkipäivää. Laaja ”yhdistyskoneisto” vie arkea vähän kauemmaksi mutta kuten joku puheenvuorossaan sanoi: ”Pitää mennä oikeisiin pöytiin istumaan ja tehdä näkymätöntä puhetyötä jotta epäkohdat joskus korjaantuisivat. ” Siis oikeisiin pöytiin osuminen olisikin oleellista että asiat myös muuttuisivat.

Tärkeitä puheenvuoroja pidettiin erityisesti vaikeasti vammaisten lasten ja nuorten huoltajien näkökulmasta. Samoin esille nostettiin koulutusten hinnat ja tasapuolinen saatavuus koko Suomessa. Liiton omistaminen kiinteistöjen myynneistä saatujen rahojen jakaminen kiinnosti myös. Jos koulutukset koetaan kalliiksi, eikä omia koulutustiloja ole niin olisiko näiden saatujen rahojen ohjaaminen koulutukseen ja sen saatavuuteen ihan itsestäänselvyys? En tiedä.

Meitä pohditutti myös käsitteet vaikeasti vammainen, lievästi vammainen ja jotakin siltä väliltä. Joskus tuntuu että lapsemme ja läheisemme ovat liian vammaisia tai he eivät ole tarpeeksi vammaisia. Ettei kävisi niin, että liiton sisällä asetetaan etusijalle joku ryhmä. Toisaalta on totta, ettei kaikkeen voi panostaa kerralla mutta kaikkien olisi kuitenkin saatava jotakin. Joka tapauksessa rajan veto ja arviointi on meille itsellemmekin vaikeaa, saati ulkopuoliselle taholle.

Kehitysvammaisten asumisjärjestelyistä kuultuamme, toiveemme kuitenkin suuntautuivat taas kotikaupunkimme mahdollisuuksiin kehittää asumiseen erilaisia vaihtoehtoja. Kokeneina liittokokouskävijöinä Seija ja Pena arvioivatkin että aikalailla samoja asioita nousee keskeisimmiksi kysymyksiksi vuodesta toiseen. Ei taida kuitenkaan olla ihan helppoa löytää oikeita pöytiä joissa pitäisi istua?

1 kommentti . Avainsanat: Liittokokous, Tukiliitto, Riihimäen Kehitysvammatuki

Tukiliitto palkitsi Riihimäen Kehitysvammatuen

Sunnuntai 27.5.2012 klo 17:40 - Sirkka Tuominen

kortti.jpgOlin perjantaina Kehitysvammaisten Tukiliiton Ideapäivillä liiton pyynnöstä esittelemässä eettisiä lahjakorttejamme. Niin siellä sitten kävi, että Tukiliitto palkitsikin  Riihimäen Kehitysvammatuen kortit  parhaana varainhankintaideana.

Kahvitauolla selkään taputtajia  oli useita, ja moni kertoi, että heidän yhdistyksensä kopioi välittömästi ajatuksen. Mukava ajatella, että ideamme tuottaa kehitysvammaisille iloa Riihimäen ulkopuolellakin.

Kaikki sai  alkunsa
punaisista sulista

Ideaa olen oikeastaan kypsytellyt jo 80-luvulta alkaen. Meillä oli silloin sellainen tilanne, että teini-ikäisellä tyttärellämme oli uudehko poikaystävä, jonka  isä sai kauppaneuvoksen arvonimen. Meidät tyttären vanhemmatkin kutsuttiin juhlimaan tapahtumaa.

Mietimme hiki päässä, mitä voisi ojentaa onnittelulahjaksi ihmiselle, jolla oli jo kaikkea.  Arvelimme, että firmat ja yhteisöt ovat  jo tuoneet  pensaan kokoisia kukkapuskia, joten jos menemme vaikka kolme neilikkaa hikisessä kädessäni, tervehdyksemme ei ole kovin kaksinen. Maljakoitakin arvelimme heillä olevan ennestään, niin ettei ehkä paikallisen Sokoksen hyllyltä löytyvä sopivan hintainen, siis meidän kukkarolle sopivan hintainen, lasimaljakkokaan tuntunut loistokeksinnöltä.

Mutta sitten sain idean: niihin aikoihin lionsit myivät punaisia sulkia syöpäjärjestöjen hyväksi. Joku teistä ehkä muistaakin ne punaisiksi värjätyt höyhenet. Ostin siis  useita hyväntekeväisyyssulkia, menin ne mukanani kukkakauppaan, jossa taitava kukkakauppias sitoi ne yhden kukan ympärille ja pani vähän vihreätä lisäksi. Näin meillä oli kukkakimppu, joka oli kiva viedä.

Siitä lähtien aina silloin tällöin ajattelin, että jotain tällaista pitäisi kehittää kehitysvammapuolellekin. Muutama  vuosi sitten tuli markkinoille mahdollisuus antaa tavaralahjan sijasta vaikka vuohi, puu  tai koulupuku afrikkalaiselle perheelle. Niitäkin lahjoja joskus ostin esim. tuliaisiksi. Tosin minusta ei ollut kovin kiva ojentaa jotain koneelta tulostettua mustavalkodokumenttia päivänsankarin käteen.

Sitten Riihimäen Kehitysvammatuki päätti helpottaa niiden tilannetta, jotka menevät onnittelemaan ihmistä, jolla on jo kaikkea. Meiltä voi ostaa kukkakimpun tai tavaralahjan sijasta kauniin käsintehdyn kortin, jossa kerrotaan että lahjan saaja on tehnyt lahjoituksen riihimäkeläisille kehitysvammaisille.

Raha jää kotimaahan,
ympäristökin säästyy

Monet ovat ilahtuneet siitä, että raha jää kotimaahan ja kotikaupunkiin. Lahjoittaja voi lisäksi luottaa siihen, että joka  euro menee luvattuun tarkoitukseen, koska mitään välikäsiä ja käsittelymaksuja ei ole.

Lahjakorttimmme säästävät myös ympäristöä ja edistävät osaltaan kestävää kehitystä. Ei tarvitse hankkia lahjaksi tarpeetonta tavaraa  vaan voi tarjota iloa kehitysvammaisen elämään.

Hyvänä asiana on pidetty myös sitä, että lahjan antaja saa itse päättää, mitä toimintaa haluaa tukea. Tuen kohde näkyy selvästi kortin välilehdellä. Voi valita, tukeeko pienten muskaria, futisporukkaa vai tarjoaako kesäretkeläisille taukojätskit. Vaihtoehtoja on kymmenkunta ja lisäksi vapaavalintainen. Futistreenikortissa esimerkiksi kerrotaan

”Olet lahjoittanut kokonaiselle jalkapallojoukkueelle puolikkaan harjoitusillan. Kehitysvammaisten jalkapallojoukkueemme tavoitteena on kunnon kohottaminen, lihasten koordinointikyvyn kehittäminen - ja kova peli! Tulostakin on tullut: kehitysvammaisten Etelä-Suomen kisoissa Riihimäki on aina päässyt mitalisijoille.”

Korttiemme hinnatkaan eivät päätä huimaa: kortit maksavat 15 tai 20 euroa. Joskus joku porukka haluaa esim. kimppalahjan tai joku firma haluaa lahjakortin. Silloin neuvottelemme antajan toivoman tekstin:

”Olet lahjoittanut pienten muskarille 200 euron merirummun. Sen avulla voi harjoitella... ”

Pidämme tärkeänä myös sitä, että lahjan antaja voi ojentaa jotain kaunista. Siksi korttimme ovat käsintehtyjä, uniikkeja ja laatuluokkaa. Mm. Nymanin Seija ja Levon Anna ovat tehneet  upeita kortteja ja Seijan johdolla on pidetty useita talkoita. Joskus hankimme kortteja myös Rivakasta.

Toivotan kaikki tervetulleiksi korttiostoksille!






5 kommenttia . Avainsanat: Riihimäen Kehitysvammatuki, Kehitysvammaisten Tukiliitto, Varainhankinta, Eettiset lahjat