Marysta iso apu

Torstai 15.8.2019 klo 9:25 - Sirkka Tuominen

Olen hiljattain ostanut uuden tietokoneen, jossa oli tutun Windows 7:n sijaan 10. Aika lailla on ollut totuttelemista, kun kone mielestäni tekee asioita, joita en missään nimessä ole halunnut.

Yhtenä päivänä uusi tietokoneeni esimerkiksi päätti, että saan vain vastata sähköposteihin. Osoiterivi oli piilossa niin, etten saa itse päättää, kenelle lähetän postia. Millään konstilla osoiteriviä ei löytynyt!

IMG_0529_1x1.jpg

Onneksi uusi yhdistysassistenttimme Mary on lupautunut auttamaan tietokoneongelmissa. Sovimme, että haen hänet meille katsomaan uppiniskaista konetta. Muutamassa hetkessä - jona aikana Mary kyllä ehti varmaan tehdä sata liikettä - kone alkoi totella kiltisti!

IMG_0545_1x1.jpg

Samalla käynnillä selvisi moni muukin seikka, joita olin ihmetellyt.

Ongelmien ratkeamisesta ilahtuneena pyysin Marya auttamaan myös Susannaa ja Tomppaa.

Susannan kädessä usein viihtyvä iPad ei ollut viime aikoina suostunut päivittymään, mutta Mary hoiteli homman hetkessä.

Tompan kone taas oli päättänyt, että ääni saa kuulua vain dvd-levyiltä, ei ollenkaan netin kautta. HPK:n maalilaulustakaan ei kuulunut edes pihahdusta, vaikka laulajat aukoivat suutaan. Marykin ensin ihmetteli, mutta eipä aikaakaan, kun ääntä alkoi tulla.

IMG_0534_1x1.jpg

Susanna ja Tomppa eivät taatusti ole ainoat kehitysvammaiset, jotka tarvitsevat apua laitteiden käytössä, enkä minä ainoa yhdistyksemme jäsen, joka hyötyy neuvoista. Nyt meillä on ainutlaatuisen hyvä tilaisuus saada yksityisapua ja opetusta Marylta joko toimistossa tai kotona.

Suosittelen lämpimästi. Ota yhteyttä Maryyn!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tietokoneet