Halloween vai pyhäinpäivä?

Lauantai 2.11.2013 klo 11:08 - Anja Alasilta

Osallistuin eilen Rivakan riemukkaisiin halloween-bileisiin. Harvoin tapaa niin mukavia haamuja, vampyyreitä, noitia ynnä muita kauhuolentoja.

En ole tätä ennen viettänyt halloweenia. Olen pitänyt sitä amerikkalaisena hömpötyksenä, joka ruokkii turhanpäiväistä krääsäkauppaa.

Sisareni Leena on aiemmin ehdottomasti kieltäytynyt osallistumasta mihinkään kauhujuhliin. Naamiaiset eivät ole olleet hänen juttunsa - niin juhamielisestä henkilöstä kuin muuten onkin kysymys.

Halloweenista tuli
osa juhlaperinnettä

Tänä syksynä kaikki muuttui.

Leena kertoi jo viikkoja etukäteen aikovansa osallistua Rivakan halloween-juhliin ja tarvitsevansa sitä varten noitavaatteet. Hänen ompelijansa Minna lähti oitis mukaan projektiin.

Viime syksynä en ehtinyt kuvaamaan Kehitysvammatuen sivuille Rivakan naamiaisia. Tänä vuonna raivasin puoliväkisin tilaa työkalenteriin.

Kyllä kannatti! Tunnelma oli ainutlaatuinen. Rivakan henkilöstö oli taas kerran tehnyt asiakkaiden hyväksi paljon enemmän kuin olisi pakko.

Olemme Leenan kanssa katsoneet halloween-kuvat jo pariin kertaan ja nauraneet katketaksemme. 

Eihän juhlassa, joka saa ihmiset iloisiksi keskellä pimeintä vuodenaikaa, voi olla mitään pahaa.

Pyhäinpäivänä
syttyvät kynttilät

Hömppä-halloween ja perinteinen pyhäinpäivä tuntuvat olevan toisistaan äärimmäisen kaukana. Historiallisesti niillä on kuitenkin jotain yhteistä.

Muinaiset keltit viettivät marraskuun viimeistä talven alkamisen päivänä ja uskoivat vainajien henkien olevan silloin liikekannalla. Halloween-sana on lyhenne englannin sanoista All Hallows' Eve eli pyhäinpäivän aatto.

Suomessa sadonkorjuun päätösjuhlana vietetty kekri sulautui 1800-luvulla kristilliseen pyhäinpäivään, jota vietetään marttyyrien, pyhimysten ja vainajien muistopäivänä. Amerikkalaistyylinen halloween on meillä varsin uusi.

Eilinen halloween-humu ei estä hiljentymästä tänään muistelemaan edesmenneitä rakkaita. Käymme Leenan kanssa myös Lopen hautausmaalla.

Leenalta ja muilta kehitysvammaisilta olen oppinut paljon juhlan merkityksestä. Ihmiselle tekee hyvää osoittaa juhlien arvostusta ilolle ja surulle, tälle päivälle ja menneelle, reaalimaailmalle ja sille, jota emme voi nähdä, koskettaa emmekä ymmärtää.

Ystäviksi yhdistyksessä

Maanantai 28.10.2013 - Anja Alasilta

Yhdistyksemme Facebook-sivu on rikkonut kahtena viikonloppuna peräkkäin aiemmat ennätykset. Koskaan ennen päivityksiämme ei ole klikkailtu eikä peukutettu yhtä ahkerasti. 

Viime viikolla päivityksiämme klikattiin, peukutettiin, kommentoitiin tai jaettiin noin 1 700 kertaa. Tuo määrä kertyi yli 170 eri henkilön panoksesta. Kiitos kaikille!

Täällä kotisivuillamme on sama meininki. Pelkästään eilen sunnuntaina kertyi yli tuhat yksittäistä sivulatausta.

Tuntuu kaiken kaikkiaan, kuin yhdistyksemme ympärillä olisi nyt paljon positiivista hyörinää. Voisiko se olla samaa ystävyyden henkeä, josta Titi-Nallet näytelmässään kertoivat?

Luonnollisia selityksiä

Pessimisti ehkä ajatelee, että kyllä into siitä hiipuu, kunhan tapahtumia pursuavat lokakuun viikonloput menevät ohi. Voi hiipuakin, mutta yhtä hyvin tämä voi olla jonkin uuden ja upean alkua.

Tilastojen kaunistumiselle ei tarvitse etsiä yliluonnollisia syitä. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että Facebookiin ja kotisivuille on ollut niin paljon kiinnostavaa päivitettävää.

Tärkeää on, että myös kehitysvammaisten lasten vanhemmille ja muille läheisille on nyt ollut luettavaa ja katsottavaa. Siitä kuuluu suurin kunnia hurmaavalle Titi-Nallet-ryhmälle.

Verkkosivut kasvattavat suosiotaan vain, jos niillä on ihmisille jotakin annettavaa. Yhteys virtuaali- ja reaalimaailman välillä on aivan olennainen.

Miten yhdessä eteenpäin?

Yhdistyksellämme on nyt näytön paikka:

• Miten osoitamme kehitysvammaisten lasten ja nuorten vanhemmille, että toimintaamme kannattaa tulla mukaan - edes vähän?

Mietinnän paikka on myös niillä, jotka ovat viime päivinä ensimmäistä kertaa antaneet Riihimäen Kehitysvammatuen Facebook-sivuilla elonmerkkiä itsestään:

• Jos Riihimäellä asuva kehitysvammainen lapsi, nuori tai aikuinen on sinulle rakas, paikkasi on yhdistyksessämme - vaikka tukijäsenä.

Riihimäen Kehitysvammatuen tavoitteenamme on hyvä elämä kehitysvammaisille ja heidän läheisilleen. Sen, miten tuota tavoitetta edistämme, ratkaisevat toiminnassa mukana olevat jäsenet.

Yhdistykseemme voi jokainen sitoutua juuri sen verran kuin hyvältä tuntuu. Ja hyvältähän sitoutuminen tuntuu.

Vai mitä mieltä olette te, jotka olitte mukana yhdessä tai useammassa viime tai sitä edellisen viikonlopun hienossa tapahtumassa?

Miksei koulutus kiinnosta?

Tiistai 15.10.2013 klo 16:14 - Anja Alasilta

Tuntui hienolta, kun Riihimäelle oli luvassa Tukiliiton koulutus erityisesti lapsiperheitä kiinnostavista aiheista.

Iloa ei valitettavasti kestänyt pitkään. Tänään tuli tieto, että koulutus on peruutettu. Osallistujia ei ilmoittautumisajan umpeutuessa ollut koossa riittävästi.

Kerroin aiemmassa kirjoituksessani, että sain kutsun Tukiliiton aluekoulutuspäiville Ideaparkiin. Tarkoitus oli kertoa yhdistyksen verkkoviestinnästä ja erityisesti sosiaalisen median käytöstä. Seuraavassa kirjoituksessa kerroin, että tilaisuus peruutettiin osallistujapulan vuoksi.

Sittemmin sain uuden kutsun vastaaville aluepäiville Turkuun. Nyt nekin ovat peruuntuneet.

Hämärästi muistelen, että samanlaisen kohtalon ovat kokeneet monet muutkin Tukiliiton järjestämät kurssit.

Missä siis vika, kun koulutus ei kiinnosta?

Aika ja voimat vähissä

Vikaa ei ehkä kannattaisi etsiä kenestäkään - kaikkein vähiten niistä kehitysvammaisten omaisista, jotka eivät ehdi tai jaksa osallistua järjestötoimintaan.

Etenkin työelämässä oleville aikapula on todellista. Erityislasten vanhempia ja myös monia aikuisten kehitysvammaisten omaisia työllistävät lisäksi asiat, joista niin sanotuissa normaaleissa perheissä ei ole aavistustakaan.

Monet omaiset paikkaavat julkisten palvelujen aukkoja. Tilapäishoidon puute on tästä yksi esimerkki.

Vaikka monet ulkoiset asiat ovat nykyisin paremmin kuin vaikkapa 50 vuotta sitten, henkisesti elämä tuskin on käynyt keveämmäksi. Siitä on päinvastoin tullut hyvin mutkikasta ja hyvin vaativaa.

Ei yhdistystoimintaan tai -koulutukseen kannata osallistua oman jaksamisensa kustannuksella. 

Mikä myisi paremmin?

Rehellisyyden nimessä on uskallettava arvioida paitsi kysyntää, myös tarjontaa. 

• Onko Tukiliiton koulutustarjonnassa tai tukiyhdistysten toiminnassa jotakin vikaa, kun ne eivät kovin monia houkuttele?

Muutaman vuosikymmenen kokemuksella tekee mieli antaa Tukiliiton koulutussuunnittelijoilla pari vinkkiä:

1. Suosituin koulutus on aina yltiöpäisen käytännönläheistä. Esimerkiksi otsikoissa on turha hienostella ja temppuilla. En oikein vieläkään ymmärrä, mitä lapsiperheille tarkoitetun koulutuksen nimellä oli tarkoitus sanoa: "Asiat kuntoon meilläpäin".
   
   
2. Suosittu koulutus lupaa ennalta enemmän kuin vaatii. Ei markkinoinnissa kannata toistaa Raha-automaattiyhdistykselle kirjoitettuja koukeroita vaan kertoa selkeästi, mitä osallistuja saa.

Lisäksi tarvittaisiin tietysti koordinointia. Tukiliitto oli nyt järjestämässä Riihimäelle koulutusta lokakuussa, joka sattuu tulvimaan yhdistyksemme ja yhteistyökumppaneittemme ohjelmaa. Jopa samalle päivälle Tukiliiton koulutuksen kanssa osui Titinallet-lapsiryhmän teatteriesitys.

Tuotteiksi ilo ja voima

Vapaaehtoistoiminta vetää ihmisiä mukaansa vain, jos se palkitsee henkisesti. Vaikuttamisen tunne on joillekin tärkeä palkinto, mutta ei kaikille.

Riihimäen Kehitysvammatuki voisi pistää pystyyn tuotteistusprojektin, jonka tavoitteena on tarjota yhdistysaktiiveille iloa ja voimaa. Mistä ne kumpuavat? Miten niitä voi vaalia?

Olisi uskallettava myös miettiä, mikä saattaa tuhota hyvää fiilistä.

Asiantuntijoiksi projektiin sopisivat monet yhdistyksemme kehitysvammaisista jäsenistä. Mistä he ammentavat voimaa osallistua ja harrastaa melkein joka ilta, vaikka takana on heilläkin työpäivä? Mikä on sen ilon salaisuus, jota harrastusryhmistä tuntuu aina riittävän kotiinkin tuotavaksi?

Terveydenhuoltoalan ammattijärjestön Tehyn pitkäaikainen aluesihteeri Onerva Ollikainen tapasi muistuttaa:

• "Innostus tarttuu kuten myös sen puute."

Vapaaehtoistyö pistää arvot paikoilleen

Sunnuntai 29.9.2013 klo 12:05 - Anja Alasilta

Helsingin Sanomissa on tänään juttu, jollaisia mediassa soisi ilmestyvän useammin. Maamme talouselämän kärkikaartiin kuuluva OP-Pohjolan pääjohtaja Reijo Karhinen kertoo näkemyksiään hyvinvointiyhteiskunnasta ja vapaaehtoistyöstä.

Jutun on kirjoittanut Hesarin taloustoimituksen esimies Marko Junkkari - vahva vaikuttaja itsekin. Haastattelu poikkeaa teemaltaan ja sävyltään tavanomaisesta talousjournalismista. Ei siinä silti ole vivahteita sosiaalipornosta, jota mediassa aika paljon näkee.

Arvojen pettäessä
pettää muukin

Yksinäisten ihmisten tarinat satuttavat ja valvottavat pääjohtajaa, joka ei kertomansa mukaan menetä yöuniaan leipätyönsä takia.

Yksinäisyyteen ja muuhun elämän varjopuoleen Karhinen on tutustunut Helsinki Missiossa, jonka valtuuskunnan puheenjohtajana hän toimii.

Tuskin tosin luottamustoimi yksin on saanut aikaan harvinaisen kypsää ja rehtiä pohdintaa:

"Hyvin toimivassa yhteiskunnassa korostuvat vastuullisuus, välittäminen, oikeudenmukaisuus ja aktiivisuus. Nykyisin nämä kaikki ovat rapautumassa. Ja jos yhteiskunnan arvopohja pettää, kaikki pettää."

Vapaaehtoistyöt Karhinen kokee arvojen huoltona.

"Niissä kohtaa aivan eri todellisuuden. Se, mitä siellä näen, jättää jäljen."

Yksi jälki on varmaan se, että pääjohtajan mielestä yrityksiä pitäisi motivoida mukaan rahoittamaan kansalaisjärjestöjen toimintaa.

Mitä yhdistys voi
antaa yrityksille?

Reijo Karhinen myöstää Helsingin Sanomien haastattelussa, että vapaaehtoisityöhön on myös itsekkäitä motiiveja:

"Tuleehan auttamisesta myös itselle hyvä mieli."

Tuki vapaaehtoistoiminnalle voi antaa yrityksille hyvän mielen lisäksi myös konkreettista hyötyä: vastuullista sävyä imagoon.

Tiedän kokemuksesta, että hyöty on todellista. Oma pieni yritykseni on muutaman vuoden ajan tukenut pienimuotoisesti kehitysvammaisten kuvataideharrastusta. Olemme iloksemme huomanneet, että yllättävän monet asiakkaamme suurissa organisaatioissa arvostavat valintaamme.

Urheilujärjestöt ovat jo pitkään kehittäneet sponsorointia asiakaslähtöisesti. Ne miettivät, mitä voivat tarjota tukijoilleen. Samaa voisimme tehdä omassa yhdistyksessämme.

Monet ilmiöt - Toisenlaiset frendit ja Pertti Kurikan Nimipäivät etunenässä - ovat tuoneet kehitysvammaisille ihmisille ennennäkemätöntä positiivista julkisuutta. Miten saman voi siirtää paikalliselle tasolle?

Yhdistyksemme eettiset lahjakortit ovat hyvä alku myös yritysten suuntaan. Mitä muuta voisimme tarjota?

Ei Hölmölää
Riihimäelle

Riihimäen Kehitysvammatuki on nyt tilanteessa, jossa kaivataan kipeästi uusia ideoita toiminnan rahoitukseen Kaupungin avustus uhkaa pienentyä merkittävästi, kun erään testamentit varat on käytetty loppuun.

Korvaava rahoitus kaiken järjen mukaan pitää kyllä kaupungilta löytyä. Ei kai Riihimäellä sentään ole päässyt vallalle samanlainen hölmöläisyys kuin monella muulla paikkakunnalla: säästetään lyhytnäköisesti ja maksetaan tyhmyydestä sitten myöhemmin moninkertaisesti.

Yhdistyksemme edistää kiistatta kymmenien kehitysvammaisten toimintakykyä ja heidän omaistensa jaksamista - ja erittäin kustannustehokkaasti. Tärkeintä on, että voimme jatkaa tätä työtä. Ilman rahaa emme pysty toimimaan, vaikka pistämmekin likoon valtavan määrän vapaaehtoistyötä.

Tilaisuus peruutettu, toiminta jatkuu

Sunnuntai 15.9.2013 - Anja Alasilta

Värväsin edellisessä kirjoituksessa apuvoimia valmistelemaan esitystä Tukiliiton tllaisuuteen. Tarkoitus oli kertoa sosiaalisen median ja netin käytöstä paikallisessa toiminnassa.

Hukkaan meni sekin värväys! Tilaisuus on nimittäin peruutettu, koska osallistujia ei ilmoittautunut riittävästi. Niin näyttää käyvän varsin usein Tukiliiton tilaisuuksille. Onneksi paikallistasolla toiminta jatkuu.

Vai menikö sittenkään hukkaan?

Tuomisen Sirkka kertoi blogikommentissa näkemyksiään sosiaalisen median ja kotisivujen merkityksestä yhdistyksemme toiminnassa. Yhtä kannustavaa luettavaa oli Levon Annan sähköpostiviesti.

Jos olisin turhan tarkka, voisin huomauttaa, että runsas sata Riihimäen Kehitysvammatuen jäsentä ei ole vielä sanonut asiasta yhtään mitään. Saman tien voisin lätkäistä passiivisen leiman koko porukan otsaan. Vielä onneksi ymmärrän, ettei minulla ole kanttia moiseen.

Kuka passiivinen,
kuka aktiivinen?

Jäsenten passiivisuutta on kai valiteltu niin kauan kuin yhdistystoimintaa on ollut. Temppu jos toinenkin on keksitty väen aktivoimiseksi.

Valitettavasti nuo temput on tuomittu epäonnistumaan. Niitä nimittäin kehittelevät aina ihmiset, jotka ovat itse aktiivisia. Me emme tiedä yhtään mitään tai ainakaan riittävästi siitä, mitä passiivisten mielessä liikkuu.

• Osallistumisen esteitä pitää kysyä niiltä, jotka eivät osallistu. 

Suomalaisessa yhdistystoiminnassa olisi korkea aika tuulettaa tunkkaisia käsityksiä aktiivisuudesta ja passiivisuudesta.

Hallituksen jäsenyys tai viralliset kokoukset eivät todellakaan ole ainoa tapa osallistua ja vaikuttaa. Pelkästään tänä syksynä Riihimäen Kehitysvammatuen toimintaan pääsee - ja myös tullaan - mukaan kymmenillä eri tavoilla. Aktiviteetteja löytää kotisivujen kalenterista.

Nykyiset tavat eivät tosin riitä. Aina pitää kehitellä uutta, ja niin on meidän yhdistyksessämme tehtykin. Viimeksi torstaisessa hallituksen kokouksessa käytiin keskustelua juuri näistä teemoista.

Ehdimmekö sitä
mitä tahdomme?

Vanhan viisauden mukaan ihminen kyllä ehtii tehdä sitä mitä todella tahtoo.

Joskus olen inhonnut koko hokemaa. Se on kuulostanut syyttelyltä. Joskus taas olen huomannut, että väitteessä on vinha perä.

Oletteko esimerkiksi huomanneet, ketkä kuuluvat yhdistyksemme Facebook-sivun ahkerimpiin peukuttajiin? Kaupunginvaltuutetut Pirjo Snellman-Tenhunen ja Ismo Portin näyttävät seuraavaan päivityksiämme todella ahkerasti. Varmaan heillä on yhtä jos toista muutakin tekemistä.

• On hienoa, että niin monet ihmiset ovat ottaneet Riihimäen Kehitysvammatuen pienemmäksi tai isommaksi osaksi elämänsisältöään.

Aktiivisten peukuttajien joukossa on myös muita, jotka eivät kuulu yhdistyksemme hallitukseen. Arvokasta ja sitä paitsi näkyvää aktiivisuutta!

Nyt puheenvuoroja
yhdistystoiminnasta!

Ihmisen on terveellistä tehdä ainakin vapaa-, mieluiten myös työaikanaan sitä, mitä todella tahtoo.

• Miten voisimme kehittää yhdistystoimintaa niin, että mahdollisimmat monet käyttävät sen parissa mielihyvin aikaansa - tavalla tai toisella?

Haastan Riihimäen Kehitysvammatuen hallituksen, toimihenkilöt, jäsenistön, yhteistyökumppanit ja ystävät keskustelemaan tällä palstalla yhdistyksen tavoitteista, toiminnasta ja kehittämisestä!

Ojennan viestikapulan ensimmäiseksi henkilölle, jonka tiedän siihen varmasti tarttuvan:

• Otathan, puheenjohtajamme Päivi, seuraavan kirjoitusvuoron ja siirrät sen sitten taas eteenpäin!

Voimaannummeko verkossa?

Lauantai 24.8.2013 klo 10:40 - Anja Alasilta

Tukiliitto pyysi kertomaan Riihimäen Kehitysvammatuen Facebook-sivusta aluepäivään, jonka otsikkona on Voimaannu, verkostoidu ja viihdy. Lupa on puhua laajemminkin sosiaalisesta mediasta ja verkkoviestinnästä.

Tukiliitto tituleeraa minua nettisivuillaan sosiaalisen median asiantuntijaksi. En kuitenkaan ajatellut esiintyä ammattiroolissani verkkoviestinnän konsulttina vaan yhdistysaktiivina.

Riihimäen Kehitysvammatuen näkyminen sosiaalisessa mediassa rajoittuu toistaiseksi Facebook-sivuun ja tähän blogiin. Blogi on ilman muuta osa netin toista aaltoa eli sosiaalista mediaa. Voi olla, että vien yhdistyksen lähipäivinä kokeeksi myös Twitteriin, vaikka itsekin olen siellä mukana aika laiskasti.

Tilaisuuteen on aikaa vielä kuukauden päivät.

• Mitä jos valmistelisimme puheenvuoron yhteistuumin?

Avuksi on lupautunut jo sisareni Leena, joka Facebookissa tunnetaan Värivitamiinina. Olisiko muita halukkaita lähdössä mukaan Ideaparkiin lauantaina 21. syyskuuta?

Ne, jotka eivät tule mukaan, ovat suorastaan velvollisia auttamaan puheenvuoron valmistelussa.

Mitä oli ennen?

Tulin mukaan Riihimäen Kehitysvammatuen toimintaan nimenomaan verkkoviestinnän kautta. Siksi en pysty arvioimaan, millaisen muutoksen Facebook-sivu ja kotisivut toivat tullessaan - vai toivatko mitään.

• Kertokaa, muuttivatko verkkosivut jotenkin kuvaanne tai suhdettanne yhdistykseemme.

En ole oppinut seuraamaan Aamupostin yhdistyspalstaa - tuskin opinkaan. Mistä te toiset luette yhdistyksemme tulossa olevat tapahtumat ja tilaisuudet? Onko tilanne muuttunut sen jälkeen, kun yhdistys meni verkkoon?

Mitä virkaa?

Joskus viestintävastaava tuntee itsensä hieman yksinäiseksi kotisivuja tai Facebook-sivuja päivittäessään. Ymmärrettävistä syistä kaikki yhdistyksemme jäsenet eivät ole mukana verkossa.

• Onko ideoita, joilla voisimme auttaa halukkaita mukaan nettiin?

Noina yksinäisinä hetkinä olen aina ajatellut, että ehkä netistä tulee Riihimäen Kehitysvammatuen näyteikkuna ulospäin. Jo nyt Facebook-sivumme tykkääjissä on runsaasti muita kuin yhdistyksen omaa väkeä - ihmisiä ympäri Suomea. Miten saisimme levitettyä tietoa verkkosivuistamme vielä useammille yhdistyksen ulkopuolisille?

Tärkein kysymys viimeiseksi:

• Onko ideoita siitä, miten voisimme parantaa sivujamme ja tehdä niistä entistä enemmän koko yhdistyksen yhteiset?

Odotan vastauksia

Olisi hienoa kertoa Tukiliiton aluepäivässä, että koko puheenvuoro on valmisteltu verkossa yhteisvoimin. Kommentoikaa siis

• tässä blogissa
• Facebook-sivulla
• sähköpostitse: alasiltaanja@me.com.

Aina soi...

Lauantai 10.8.2013 - Anja Alasilta

Pakko tunnustaa, etten ole ennen tätä kesää juuri tutustunut Spotify-palveluun. Perinteiset laitteet ja elävät konserttitilaisuudet ovat tyydyttäneet musiikinnälkäni.

Spotify on ruotsalainen keksintö, joka kasvaa suosiotaan huimasti, joskaan ei toistaiseksi kovin kannattavasti. Nettipalvelun kautta voi kuunnella ja ladata musiikkia - ja mikä tärkeää: laillisesti.

Kotimaista maksutta

Sisareni Leena rakastaa musiikkia. Aiempina vuosikymmeninä käytössä ovat kuluneet niin vinyylit ja c-kasetit kuin cd-levyt.

Viime vuosina musiikkia Leenan monipuoliseen makuun on tallennettu  mp-soittimille. Myös autossa on mukana vaihtuva soittovalikoima.

Keväällä satuin kuulemaan radiosta, että valtava määrä Suomessa julkaistua musiikkia on nyt tarjolla verkossa. Sitä saa kunnella rajattomasti ilmaiseksi. Jotta Suomalaisen musiikin historia -palvelua voi käyttää, pitää käytössä olla myös tuo edellä mainittu Spotify.

Kymppi kuukaudessa

Pari kuukautta on nyt opeteltu, miten musiikin saa soimaan aina ja joka paikalla, kaikilla mahdollisilla päätelaitteilla pöytätietokoneesta kännykkään. Osaan tehdä jopa soittolistoja. Jokin uusi vimpainkin taisi tulla taas hankittua.

Sekä Spotifyn että Suomalaisen musiikin historian perustoiminnot ovat helppoja. Paras versio Spotifysta maksaa alle kympin kuukaudessa. Sillä ei kovin paljon musiikkia osteta.

Täysin ilmaiseksikin Spotifyta voi käyttää, mutta silloin saa kestää mainoksia.

Ovatkohan nämä teknologian ihmeet tuttuja Riihimäen kehitysvammaisille musiikinystäville ja heidän läheisilleen? Voisimme varmaan järjestää alkavana syksynä yhden illan perehdytyksen.

Mutta pieni varoitus läheisille: varautukaa siihen, että aina soi.

Kesä - vaikuttamisen aikaa

Perjantai 19.7.2013 klo 18:39 - Anja Alasilta

Kansalaisilta kysytään kantaa maan tai kotikunnan asioihin tavallisesti vain vaaleissa.

Osallistaminen on kuitenkin päivän sana. Nyt meiltä kysellään mielipidettä jopa parhaana lomakautena - tai ainakin silloin. Jos olisi vainoharhainen, voisi epäillä, että keskikesään ajoitettuihin kyselyihin ei todellisuudessa toivotakaan vastauksia.

Silmiin on osunut kaksi tärkeää asiaa, joista mahdollisimman monien kehitysvammaisten ihmisten ja heidän läheistensä pitäisi lausua painava sanansa:

1. Sosiaali- ja terveysministeriö toivoo kannanottoja vammaislainsäädännön uudistamiseen.
   
   
2. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama virkakielityöryhmä pyytää kannanottoja viranomaiskielen kehittämiseen.

Vammaislait yhdistettävä

Kehitysvammaisten ihmisten palvelut perustuvat nykyisin yhtäältä kehitysvammalakiin ja toisaalta vammaispalvelulakiin.

Lakien yhdistämisestä on puhuttu jo pitkään. Kaikki kehitysvammaisten läheisetkään eivät tosin ole asialle lämmenneet, koska epäilevät yhdistämisen vaarantavan saavutettuja etuja.

Pelko tuntuu turhalta. Ilman nykyistä vammaispalvelulakia kehitysvammaisilla ei esimerkiksi olisi henkilökohtaista apua läheskään siinä laajuudessa kuin nykyään. Vieläkin sitä tosin rajoittaa niin sanottu voimavaraedellytys:

• Vaikeavammaisella henkilöllä on oltava voimavaroja määritellä tarvitsemansa avun sisältö ja toteutustapa.

Ei ole vaikea kuvitella, miten osa kunnista on tuota vaatimusta kehitysvammaisten kohdalla tulkinnut. Kehitysvammaiset joutuvat usein muita vammaisia heikompaan asemaan.

Pakkokeinoille tiukat rajat

Vammaislakien yhdistäminen takaisi ainakin sen, että kehitysvammalain pakkokeinopykälästä päästäisiin vihdoin eroon:

"Erityishuollossa olevaan henkilöön saadaan soveltaa pakkoa vain siinä määrin kuin erityishuollon järjestäminen tai toisen henkilön turvallisuus välttämättä vaatii."

Muut vammaisryhmät eivät taatusti hyväksyisi omalle kohdalleen vastaavaa pykälää.

Ongalmallista on, että erityishuollon järjestäminen vaatii ammatti-ihmisten mielestä yhä murheellisen usein pakkokeinoja. Niihin kuuluu myös kemiallinen sitominen eli ylilääkitys, jolla monin paikoin korvataan henkilöstön tai osaamisen vajeita.

Nykyisen pakkokeinopykälän pitää jäädä historiaan jo siitäkin syystä, että se on räikeässä ristiriidassa YK:n vammaissopimuksen kanssa. Lähes kaikki sopimuksen allekirjoittaneet maat ovat myös ratifioineet sen, mutta Suomi ei. Tilanteesta kertova kartta YK:n sivuillaon suomalaiselle murheellista katsottavaa.

Vielä vajaa vuosi sitten sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä osoitti olevansa halukas ennemminkin lisäämään kuin vähentämään pakkokeinoja, joita sosiaali- ja terveydenhuollossa on lupa soveltaa kehitysvammaisiin ja muistisairaisiin. Nyttemmin on onneksi kuulunut hieman lupaavampia kaikuja.

Ihmisille ihmisten kielellä

Virkakielityöryhmän työn pitäisi kiinnostaa oikeastaan jokaista kansalaista. Vai väitätkö, lukija hyvä, aina ymmärtäneesi, mitä viranomainen on sinulle puhunut tai kirjoittanut?

Virkakielen selkiinnyttäminen kirjattiin aikanaan hallitusohjelmaan, joten jotain piti ruveta tekemään. Valtionhallinnon tapaan asetettiin tietenkin työryhmä. Se koostuu lähinnä julkisen sektorin ihmisistä. Toivon kipinänä joukossa on sentään selkokielen arvostettu asiantuntija Hannu Virtanen Selkokeskuksesta.

Yksi työryhmä ei virkanomaisten suosiman kapulakielen ongelmia ratkaise. Silti olisi tärkeää, että epäselvään ilmaisuun kiinnitettäisiin huomiota myös erityisryhmien näkökulmasta.

Lainvastaista ilmaisua

Suomessa on jo pitkään ollut voimassa hallintolaki, jonka 9. pykälä sisältää hyvän kielenkäytön vaatimuksen.

Kirjoitin kolme ja puoli vuotta sitten ammattiblogiini tuosta pykälästä näin:

"Mikä on Suomen eniten rikottu lakipykälä?

Vastaus on päivänselvä. Edes autohurjastelijat eivät ehdi rikkoa nopeusrajoituksia yhtä ahkerasti kuin viranomaiset hallintolain yhdeksättä pykälää. Sen mukaan viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä.

Onneksi rangaistukseksi ei ole säädetty vankeutta. Muutenhan meillä olisi tuskin yhtään virkamiestä vapaalla jalalla."

En ole nähnyt aihetta vielä muuttaa käsitystäni. Siksi aion lähettää virkakielityöryhmälle tulikivenkatkuista sähköpostia.

Tehkää te muut samoin. Näinä keskikesän viikkoina näyttää olevan mitä parhain aika vaikuttaa.

Lautakuntaa tapaamassa

Keskiviikko 5.6.2013 klo 20:10 - Päivi Sinivuori

Yksi kevään tavoitteistamme toteutui 28.5. ,kun saimme yhdistyksellemme puheenvuoron uuden perusturvalautakunnan toukokuun kokouksessa. 

Lautakunta kokoontui Inkilänhovissa, jossa Sirkka, Pena ja minä olimme vastassa toivottamassa kaikki tervetulleiksi. Omien ryhmäkokousten jälkeen kokouksen ensimmäisenä pykälänä oli meidän puheenvuoromme.

Alkutervehdyksen jälkeen Sirkka sai pienessä ajassa kerrottua osan siitä valtavasta työmäärästä jonka yhdistyksen aktiiviset toimijat tekevät. Varmasti jokainen kuulija jäi ihmettelemään, millä ajalla ja rahalla kaikki oikein tapahtuu.

Kysymyksiä herättikin yhdistyksemme ”liikevaihto.” Monessa kohtaa korostui myös toimintamme aikaansaama säästö kaupungille.  Raha oli tälläkin kertaa keskustelua ja kysymyksiä herättävä aihe.

Asuntoasiat esillä
monesta kulmasta

Kehitysvammaisten palveluasuntojen puute ja toimenpiteet vuosien varrella tuotiin esille monesta näkökulmasta.

Lautakunnan jäsenet saivat pikakertauksen, missä asuntotilanteessa mennään.  Lautakunnan jäsenen toimesta myös Marja –Liisa Lindforsilta tiedusteltiin, mikä on kaupungin suunnitelma tilanteen ratkaisemiseksi.  Suunnitelmia ei tullut keskustelussa esille.

Yritimme vastata lyhyesti kysymykseen, jossa pyydettiin kuvaamaan asunnontarvitsijoiden erilaisia tarpeita. Kovin helppoa ei kattavan vastauksen antaminen tietenkään ollut, koska kaikki ovat erilaisia.

Tinja käytti asunnontarvitsijan puheenvuoron. Hän luki  kirjoittamansa puheen hienosti ja sai ansaitsemansa aplodit.

Yhdistys valmis
yhteistyöhön

Jälkeenpäin mietitytti että tuliko kehitysvammaisten elämää ja tarpeita kuvattua kuitenkaan tarpeeksi. 

Osalla lautakunnan jäsenistä ei ehkä ollut ennestään paljonkaan tietoa kehitysvammaisten tilanteista. Eräässä puheenvuorossa lakisääteisen palveluasumisen suunnittelun sijaan vaihtoehdoksi tarjottiin myös perheiden tai yhdistyksen oma-aloitteista asumisyksikön rakennuttamista.

Lopuksi lautakunnan puheenjohtaja halusi vielä tietää mielipiteemme perusturvan kanssa tehtävästä yhteistyöstä.

Totesimme että yhdistys on aina pyrkinyt tekemään aktiivista ja avointa yhteistyötä; yhteistyön tulokset vain ovat kovin hitaasti näkyvissä.

Nykyisen perusturvajohtajan jäädessä eläkkeelle koko perusturvan organisaatio muuttuu ja vaikuttaa myös meidän asioidemme kulkuun. Toivottavasti  hyvällä tavalla. Jos tulkitsin oikein, niin puuttuminen asuntotilanteeseen koettiin erittäin tärkeäksi, joten tästä vaan täysillä eteenpäin!

Päivi

 

Marja Kuparinen on poissa

Sunnuntai 12.5.2013 - Sirkka Tuominen

Erityisopettaja Marja Kuparinen menehtyi 26.4.2013 vaikean sairauden murtamana.

Marja Kuparinen, o.s. Salmi, syntyi 1937 Tyrvään pitäjässä. Hän oli viisilapsisen perheen ainut tytär. Heti sodan jälkeen perhe muutti Riihimäelle, kun isästä tuli Pohjoisen koulun johtaja.

Viisikymmentäluvulla Marja valmistui askarteluohjaajaksi ja seuraavalla vuosikymmenellä ensin kehitysvammahoitajaksi ja sitten opettajaksi. Opettajauransa hän aloitti Porissa. Työtä kehitysvammaisten parissa riittikin sitten yli neljäkymmentä vuotta.

Vuonna 1965 Riihimäellä aloitti toimintansa Marja Salmen johtamana kehitysvammaisten päiväkoti, Herajoen päiväkoti.  Se oli Suomen ensimmäisiä ja yhteinen Hyvinkään kanssa. Johtaja hoiti myös kouluikäisten kehitysvammaisten opetuksen.

Uranuurtaja koko maassa

Marja Kuparinen oli alansa uranuurtajia paitsi Riihimäellä myös koko Suomessa. Kehitysvammaisten opetus otti 6o-luvulla vasta ensiaskeleitaan, ja hän oli mukana tekemässä valtakunnallisiakin opetussuunnitelmia.

Kaikki aineisto oli kehitettävä itse ja varsin niukin varoin. Tämä koitui toisaalta myös oppilaiden onneksi, koska luova ja taiteellisesti lahjakas opettaja valmisti todella upeaa uniikkia materiaalia oppilaidensa käyttöön.

Uransa alusta asti Marja Kuparinen korosti tasa-arvon tärkeyttä ja sitä, että kehitysvammaisellakin pitäisi olla oppivelvollisuus - eli oppioikeus, kuten hän asian ilmaisi. Toive toteutui vasta vuoden 1985 perusopetuslaissa.

Riihimäellä ennakoitiin uutta lakia esimerkiksi siten, että kehitysvammaiset muuttivat Herajoelta Peltosaaren koulun tiloihin jo kolme vuotta aikaisemmin. Integrointi sujuikin Marjan mielestä yllättävän hyvin.

Marja Kuparisella oli siis valtakunnallisestikin vaikutusta. Oppilaiden ja omaisten mielestä tärkein vaikutus tuntuu kuitenkin kunkin oppilaan kehityksen rakennusaineena.

Edistysaskeleista kiitosta

Marja-opettaja oli mahtava pedagogi. Hän onnistui luomaan iloisen ja kannustavan ilmapiirin. Jokaisesta edistysaskeleesta tuli runsaasti kiitosta, joten oppilaalle syntyi myönteinen kuva itsestään oppijana.

Myös kaikki oppilaat tottuivat kannustamaan ja kiittämään toistensa suorituksia. Kouluun, jossa sai kokea onnistumisen elämyksiä ja jossa sai tuntea olevansa hyväksytty ja rakastettu, oli mukava mennä.

Tällaisessa ilmapiirissä oppilas jopa ylittää omat kykynsä ja itsetunto sekä rohkeus kasvavat. Turvallisuuden tunnetta lisäsi vielä Marja-opettajan välittämä usko rakastavaan Jumalaan, joka huolehtii pienimmästäkin ihmisestä ja johon voi aina turvata.

Jokaiselle riitti tähtirooli

Marja-opettajan järjestämät koulun retket ja juhlat ovat ikimuistoisia. Hän ei todellakaan säästänyt itseään niiden valmisteluissa, ja niin jokaiselle oppilaalle löytyi tähtirooli enkelinä, keijuna, nokikolarina. Näihin legendaarisiin juhliin tulivat vanhempien lisäksi mummit ja kummit pitkienkin matkojen takaa. Nauru raikui – eikä yksikään silmä tainnut pysyä kuivana.

Luonteeltaan Marja oli ihmisläheinen, avoin ja huumorintajuinen ja aina valmis auttamaan.  Hänen kotinsa oli avoin kaikille.

Avioiduttuaan Keijo Kuparisen kanssa Marjalle tulivat tutuiksi myös kaikki maataloustyöt. Tytär Aino syntyi 70-luvulla. Silti Marja ehti harrastuksiin, joista tärkeimpiä olivat kirkkokuoro ja seurakunnan vapaaehtoistyö. Hän toimi ohjaajana myös kehitysvammaisten hengellisessä piirissä.

Viimeisiin vuosiin toivat iloa erityisesti Ainon lapset, joista Marja-mummi oli onnellinen ja kiitollinen.

 

 

Helppo liikkua -tunnuksia myös Riihimäelle?

Perjantai 10.5.2013 klo 19:32 - Anja Alasilta

Äitienpäivästä alkaa Helppo liikkua -viikko. Sen järjestäjänä on Invalidiliitto ja tarkoituksena muuttaa rakennettua ympäristöä paremmaksi kaikille ihmisille.

Facebookissa oli tänään haaste bloggareille:

"Bloggaatko? Ota blogihaasteemme vastaan ja tuo esiin blogissasi ympäristön helppoja ja hankalia paikkoja sunnuntaina starttaavan Helppo liikkua -viikon aikana! Voit laittaa pallon pyörimään ja haastaa mukaan myös muut blogosfäärin aktiiviset!"

Otan siis haasteen vastaan ja heitän sen saman tien Riihimäen Kehitysvammatuen väelle - niin tähän blogiin kirjoittaneille kuin kaikille muillekin. Kaupungissamme on varmasti sekä helppoja että hankalia paikkoja, joten listataanpa niitä - esimerkiksi tämän blogikirjoituksen kommenteissa.

Invalidiliiton kampanja on kannustanut jo jonkin aikaa ihmisiä ilmoittamaan paikoista, joihin on joko kiitettävän helppo tai surkean vaikea päästä. Tähän asti bongatut paikat voi katsoa kartalta. Ei niitä kauhean paljon vielä ole, mutta hyvälle aluelle kartoitus on saatu.

Ei mikään kunniamaininta

Riihimäen kohdalla näkyy yksi vihreä pallo. Valitettavasti sen sisältämä kiitos on osunut vikapaikkaan. Eihän meidän kaupungissamme toimi Sokos Hotel Tapiola Garden....

Punainen pallo tarkoittaa liikkumisen kannalta hankalaa paikkaa. Sellainenkin Riihimäen kohdalla on - eikä kysymys liene virheestä. Näin nimimerkki Puoli-invalidi on luonnehtinut kaupunkimme suojateitä:

"Riihimäellä uusittiin joitakin vuosia sitten keskustan suojatiet sellaisiksi, että huonosti liikkuva ei voi kaatumisen pelossa niitä ruuhka-aikana käyttää. Suojatiet on päällystetty neliskulmaisilla kivillä ja kivien välissä on rako eivätkä kivet tietenkään tasaisia ole. Koska jalka ei paljoa nouse, niin silloin kompastuu helposti. Siis suojatiet eivät ole suojaavia, vaan ovat vaarallisia."

Riihimäen suojateistä raportoinut henkilö on antanut sapiskaa myös järjestöille:

"Sen paremmin vammais- kuin vanhusjärjestötkään eivät toimineet lainkaan. Onneksi on Prisman alue, missä voi kulkea jalan ja pyörällä. Toivottavasti kaupunki ei mene muuttamaan näitä alueita."

Minne Helppo liikkua -merkki?

Jos joku katsoo liikkeensä tai palvelunsa olevan kaikkien saavutettavissa, Invalidiliitolta voi hakea Helppo liikkua -tunnusta.

Pystyisimmekö me Kehitysvammatuen väki vinkkaamaan muutamalle kohteelle, että merkkiä kannattaisi anoa? Mitä helppokulkuisia paikkoja tulee mieleenne Riihimäeltä?

Kannattaa muistaa, mitä Invalidiliiton toimitusjohtaja Marja Pihnala muutama viikko sitten kirjoitti Sitkeä seilori -blogissaan:

"Käytännössä liikkumisesteisiä ihmisiä ovat pienet lapset, jalkansa tai selkänsä väliaikaisesti loukanneet henkilöt, lastenvaunujen, matkalaukkujen ja ostoskassien kanssa liikkuvat, raskaana olevat naiset, ylipainoiset ihmiset, ikääntyneet kansalaiset sekä ihmiset, joilla on jokin liikkumista haittaava tai rajoittava vamma tai sairaus."

Kaikille on tärkeää, että mahdollisimman monessa paikassa olisi helppo liikkua.

Tullaan tutummiksi

Torstai 18.4.2013 klo 16:34 - Janne Yrjölä

Hei

Nimeni on Janne Yrjölä ja monen muun roolin lisäksi olen tänä vuonna valitun uuden perusturvalautakunnan puheenjohtaja.

Kiitän onnittelusta, jonka sain valinnan jälkeen. Päivi Sinivuori pyysi minua sitten kirjoittamaan jonkinlaisen uuden petulan puheenjohtajan tervehdyksen sivuillenne. Ajatuksiani siitä, mitä nyt ajattelin lautakunnan johtajana tehdä. Menin ihan lukkoon. Nyt olen useamman viikon kiertänyt tätä tehtävää istahtataen aina toisinaan tyhjän paperin eteen saamatta mitään aikaan.

Olen todennut, että tämä johtuu siitä, etten tosiasiassa tiedä juuri mitään niistä maailmasta, jossa kehitysvammaiset ja heidän läheisensä elävät. Toki tunnen tämän meidän yhteisen maailmamme, mutta se voi näyttäytyä meille kovin erilaisena.

Täyttä iloa ja surua

Ne vähäiset kokemukset kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten kanssa, jotka olen aikaisemmassa seurakuntatyössäni saanut, näyttävät minulle maailman, jossa iloitaan täydellä sydämellä rakkautta säästelemättä ja toisaalta surraan maailman suurinta surua, jos sen aika on. Siinä on mallia meille jokaiselle.

Myös asemamme Suomen kansalaisina voi näyttäytyä erilaisina. Itse olen aina yrittänyt olla ”pienen puolella”, vaikka se kulunut ilmaisu onkin. Tällä tarkoitan sitä, että poliittisen päätöksenteon pitäisi ensisijaisesti ottaa huomioon he yhteiskunnassamme, jotka heikoiten pystyvät omia oikeuksiaan vaatimaan. Siksi halusinkin petulaan.

Tahdosta ei siis ole kiinni, minun pitäisi nyt vaan olla paremmin perillä kehitysvammaisten yhteiskunnallisesta asemasta. Riihimäellä.

Miten kaupunki voisi tukea?

Olenkin teidän varassanne hyvät yhdistysläiset. Toivoisin, että kertoisitte minulle siitä minkälaisessa yhteiskunnassa me kehitysvammaisten näkökulmasta elämme ja ideoistanne sen suhteen, miten siitä saataisiin parempi.

Laki turvaa tiettyjä oikeuksia, toteutuvatko ne Riihimäen kaupungissa?

On myös olemassa paljon mitä voitaisiin tehdä ilman lain velvoitteita. Sellaista todella tärkeää työtä tekee mm. teidän yhdistyksenne.

Millä tavalla kaupunki voisi tukea ja rohkaista siinä työssä? Mitä muuta voitaisiin ottaa huomioon? Toivon myös, että jossain mutkassa voisimme kohdata aivan kasvokkain ja tulla tutummiksi.

Siihen mennessä, iloitaan alkavasta keväästä täydellä sydämellä.

Janne Yrjölä
044-3028881
janne.yrjola(at)saunalahti.fi

Vuosi verkkoaikaa

Perjantai 29.3.2013 - Anja Alasilta

Lähipäivinä tulee vuosi siitä, kun Riihimäen Kehitysvammatuki avasi omat kotisivut. Facebook-sivu yhdistyksellämme on ollut muutaman viikon kauemmin. Sivua sitä paitsi edelsi jo Facebook-ryhmä.

Taas kerran näyttää käyvän toteen vahva uskomukseni: kun vuoden verran jaksaa ahertaa netissä, lukijamäärä lähtee ripeään nousuun. Maaliskuussa erityisesti Facebook-sivumme tilastossa on suorastaan huima hyppy ylöspäin kuten yllä olevasta kuvasta näkyy.

Aiemminkin on ollut tilastohuippuja - esimerkiksi yhdistyksen matkojen ja tapahtumien aikoihin. Nyt nousu on jatkunut jo kaksi viikkoa. Tykkääjien ja kommentoijien joukossa on myös aiempaa enemmän muita kuin riihimäkeläisiä.

Pihapolun menestys
aloitti nousukauden

Suotuisan käänteen syy on helppo lukea tilastoista.

Kun kerroimme Facebookissa, että Hyvän mielen pihapolku on valittu finalistiksi kansainväliseen kilpailuun, päivityksen näki ennätysmäärä ihmisiä - yli 600.

Lähes samaan ylsi kilpailun voitosta kertova päivitys.

Puskaradio toimii tehokkaasti myös Facebookissa. Se levitti selvästi tietoa siitä, mitä riihimäkeläiset taas ovat tehneet...

Sama efekti nähtiin viikko sitten, jolloin pyysimme tykkääjiä jakamaan Facebook-sivuamme omille kavereilleen. Tämä päivitys toi uuden ennätyksen: sen näki yli 700 ihmistä. Uusia tykkääjiäkin olemme saaneet kymmenkunta.

Tilastotiedot tuovat paineita päivittäjälle. Siksi kippaankin osan teidän muiden niskoille:

• Jos todella tykkäät Riihimäen Kehitysvammatuen Facebook-sivusta, jaa aina silloin tällöin päivityksiämme eteenpäin.

Kotisivujen käytöstä
tarvitaan lisätietoa

Yhdistyksemme nettisivut on tehty Kotisivukoneen ohjelmistolla. Sen tilastoinnissa sattui viime syksynä harmillinen häiriö: sivuillemme näytti yhdessä ainoassa päivässä pölähtäneen yli 6 000 kävijää.

Kyseessä oli tekninen virhe, jonka jälkeen koko tilastoon ei oikein ole osannut luottaa.

Vaikka tuon tilastoharhan jättää laskuista pois, luvut ovat komeat: sivuillamme on käyty vajaassa vuodessa yli 15 000 kertaa ja sivulatauksia on kertynyt lähes 40 000.

Eniten sivuillemme tullaan Facebookin kautta; Google on jäänyt kauas taakse.

Suosituimpia sisältöjä ovat

• uutisosiomme Ajankohtaista
• kalenteri
• valokuva-albumi
• blogi.

Kotisivujen jatkokehittäminen vaatii tarkempaa tilastotietoa. Sitä olisi tarjolla ihan ilmaiseksi, kunhan saamme jonkun ystävällisen nörtin asentamaan pienen koodinpätkän.

Kaikenlainen palaute olisi enemmän kuin tervetullutta. Sitä varten on sivuillamme helppokäyttöinen lomake.

Nyt tykkäämään
Pihapolun sivusta

Hyvän mielen pihapolku -projektille avautui viime viikolla oma Facebook-sivu. Se kaipaa kipeästi lisää tykkääjiä. Nyt on nimittäin menossa projektin vaativin vaihe: rahankeruu.

Käy peukuttamassa itse. Levitä sanaa myös kaikille muille, joiden mielestä ihan tavallisiin palvelukoteihin pitäisi saada esteettömät ja elämykselliset ulkoalueet:

• www.facebook.com/Pihapolku

Kuka olisi heinäkuussa uskonut

Maanantai 25.3.2013 - Sirkka Tuominen

Onpa mahtava tunne: Hyvän mielen pihapolkumme on saanut merkittävän kansainvälisen palkinnon.

Ihan tällainen ei tullut mieleen, kun viime heinäkuussa yhdistyksessä arkaillen mietimme, tohdimmeko  edes yrittää mukaan  Designvuoden Muotoillut ratkaisut –ohjelmaan.

Olin todella ylpeä, kun pääsimme syksyllä esittelemään pihapolkuideaa arvovaltaiselle yleisölle Muotoillut ratkaisut –hankkeen avajaisseminaariin Helsinkiin. Vielä hienommalta tuntui, kun esittelimme valmista suunnitelmaa  päätösseminaarissa maaliskuussa.

Kansainvälisen
kilpailun finaaliin

Muutama päivä ennen seminaaria tuli tieto siitä, että pihapolkumme on yksi Design for All  –kilpailun neljästä finalistista. Niinpä  seminaarissa oli päivän ohjelman lisäksi jaossa koko sivun lehdistötiedote pihapolkumme menestyksestä. – Teki kyllä mieli tuulettaa ihan täysillä, mutta tyydyin vain hymyilemään hillitysti.

Olin ihan maireana, kun mm. yliasiamies Antti Arjava Suomen Kulttuurirahastosta ja johtaja Pekka Timonen WDC Helsingistä ja muu yleisö seurasivat ilmeisen kiinnostuneina pihapolkumme esittelyä.

Onnistuneinta osaa
muotoiluvuodessa

Seuraavalla viikolla  Helsingin Sanomien kulttuuriosastossa (21.3.)  oli koko sivun kritiikki muotoiluvuodesta. Siinä esitettiin Muotoillut ratkaisut –hanke esimerkkinä onnistumisista.  Hankkeessahan on viisi kohdetta, joista pihapolku on yksi.

Kaikilla viidellä on nyt hieno suunnitelma, mutta en millään malta olla mainitsematta, että kansainvälistä näkyvyyttä on saavuttanut vain pihapolku, joka finalisteista sitten selvisikin voittajaksi Ranskassa.

Olemme kiitollisia siitä, että pääsimme hankkeeseen mukaan, mutta on myös hienoa, että Kulttuurirahasto ja Designpääkaupunki Helsinki puolestaan arvostavat menestystämme.

Tulosta hyvällä
yhteistyöllä

Tällaista näkyvyyttä eivät kehitysvammaiset eivätkä  muut toimintarajoitteiset ihan joka päivä saa. Hankkeessahan olivat aktiivisesti mukana sekä Inkilänhovin että Kotokartanon asukkaat. Tärkeä osuus oli myös henkilökunnalla ja omaisilla.

Pihapolkuryhmällämme on ollut onni matkassaan: meillä  on aivan loistavia kumppaneita. Suunnitelmahan on iam designin Isko Lappalaisen ja Elise Rehulan käsialaa. Suurenmoista työtä ovat tehneet monet muutkin.

Kerron lähipäivinä  lisää siitä, miten tähän päästy.

(Kuvassa Sirkka ja Isko esittelevät pihapolkusuunnitelmaa Muotoillut hankkeet -päätösseminaarissa.)

Ystävyyttä yli rajojen

Perjantai 1.3.2013 - Anja Alasilta

Lopettelemme sisareni Leenan kanssa lomaamme. Kaksi viikkoa olemme saaneet nauttia auringosta ja leppoisasta elämänmenosta.

Ainoa varsinainen harmi tällä matkalla on ollut se, ettei tietokoneeni ole kaikin ajoin suostunut yhteistyöhön Leenan kameran muistikortin kanssa. Osaa lomakuvista ei ole saatu reaaliajassa nettiin.

Pieniä ovat siis lomalaisten murheet.

Naapurinpoika
moikkasi heti

Hotellissamme ei ole kovin paljon suomalaisia, skandinaaveja enemmän.

Toisena lomapäivänä nautimme Leenan kanssa allasalueella kylmää juomaa, kun baarin toiselta laidalta näkyi iloinen vilkutus. Nuori mies tunnisti heti Leenan 'sukulaisekseen'. Hänen seurassaan ollut varttuneempi herrasmies tyytyi vain nyökkäämään hillitysti.

Samana iltana menimme satamassa ravintolaan, mutta emme huomanneet, että siellä oli tuttuja. Silloin uusi ystävämme ponkaisi heti pystyyn ja tuli tervehtimään Leenaa. Minä ja nuoren miehen isä yritimme toimia tulkkeina - ihan turhaan. Kommunkaatio näytti sujuvan suurenmoisesti.

Olimme tutustuneet mukavaan ruotsalaiseen Down-kaveriin ja hänen isäänsä. Syvällisiin keskusteluihin emme antautuneet, mutta tapasimme viikon mittaan useaan otteeseen - milloin hotellin uima-altaalla, milloin taas kaupungilla. Ja aina vaihdettiin muutama sana, hymy vähintään.

Sitten ystäviemme oli aika palata Tukholmaan. Meillä Leenan kanssa oli vielä viikko aikaa.

Hymyileviä
hollantilaisia

Kävelimme toisen lomaviikon alkupuolella eräänä iltana taas satamassa. Leena alkoi kovasti naurattaa jokin tai joku, joka oli edessämme.

Lopulta minäkin huomasin, että eräs palmikkopäinen tyttö näytti leikkivän innokkaasti ilmeisesti juuri ostetulla keltaisella autolla. Pärinä ja vauhti oli kova.

Tytön seurana ollut nainen tuli halaamaan ensin Leenaa ja sitten minua. Samaan iloon yhtyi kohta tyttökin. Vasta silloin minä ymmärsin, että taas oli tavattu 'sukulainen'.

Kartoitimme tytön äidin kanssa muutamassa minuutissa Suomen ja Alankomaiden vammaispolitiikan erot ja yhtäläisyydet. Kyllä hävetti, kun keskustelukumppani tiesi jo valmiiksi, ettei Suomi ole ratifioinut YK:n vammaissopimusta.

Eilen saimme toisenkin näytteen hollantilaisten kuulusta suvaitsevaisuudesta ja välittömyydestä. Olimme reilun puoli päivää merellä, ja aluksen isäntänä, seremoniamestarina, vesiurheiluohjaajana ynnä muuta, ynnä muuta toimi Alankomaissa syntynyt mies.

Hän oli kaiken kaikkiaan hauska veikko, mutta erityiskiitoksen ansaitsee se, miten huomaavaisesti hän kohteli Leenaa: saatteli henkilökohtaisesti laivaan ja laivasta pois, kävi kyselemässä useaan otteeseen kuulumisia ja heitteli vauhdilla vitsejä, joita minä raukka sitten yritin suomentaa.

Toisenlaista
näkökulmaa

Olen reissannut maailmalla monenlaisessa seurassa ja yksinkin, aika paljon myös Leenan kanssa.

Leenan ansiosta olen saanut kurkistaa moneen kulttuuriin sellaisesta näkövinkkelistä, joka ilman häntä olisi jäänyt kokematta. Tästäkin kylästä on löytänyt muutama esimerkki siitä, miten hienoa on, kun asiakasta kuin asiakasta kohdellaan ihmisenä - arvostaen ja ystävällisesti.

Uusien 'sukulaisten' lisäksi mieleen jää pari erityisen lämmintä muistoa:

Paahteisella allasalueella kylmiä juomia juoksuttava nuori tarjoilija ehti kerran toisensa poiketa ihastelemaan Leenan luonnoskirjan uusimpia kuvia.

Mainion ruoan ansiosta suosikkipaikaksemme nousi italialainen ravintola. Epäilen isännän olevan lähtöisin Pohjois-Italiasta, koska palvelu on muuttunut vähä vähätä, ilta illalta sydämellisemmäksi. Ei hän ainakaan sisilialainen ole.

Sinne ihanien italialaisten makujen äärelle me loman viimeisenäkin iltana suuntaamme.

Enkelipiiri on tärkeä

Sunnuntai 24.2.2013 - Tomi Tuominen

Enkelipiiri on niin erittäin suosittu kerho. Meitä oli koolla ainakin 30 henkilöä viime sunnuntaina.

Minä olen sitä mieltä, että Enkelipiiri on tärkeä meille kehitysvammaisille ja myös inkilänhovin asukkaille. Se on myös mukavaa yhdessäoloa.

(Kuvassa enkelipiirin maskotti.)

Lue myös aiemmat jututu Enkelipiiristä:

• Enkeli asuu Inkilänhovissa
• Enkelipiirillä joulujuhla

Me Itse Riihimäki järjestää mukavia asioita

Lauantai 9.2.2013 klo 10:40 - Tomi Tuominen

Me Itse Riihimäellä on erittäin hyvä porukka ja menee mukavasti kuten tähänkin asti.

Me Itse Riihimäki järjstää myös mukavia asoita vaikkapa ystäväpäiväntansseja ystäväpäivänä 14.2.2013.

Meillä on paljon ohjelmaa vaikkapa yhteislauluja. Aila Harju säestää. Tanssitaan mankan musiikin tahdissa.

Hyvää ystäväpäivää Riihimäen Kehitysvammatuelle!

Tomi Tuominen
Me Itse Riihimäen puheenjohtaja

Maailma on niiden, joilla on rohkeutta unelmoida

Torstai 31.1.2013 klo 20:24 - Raili Tavela

Luin tässä yhtenä päivänä lahjaksi saamaani Paulo Coelhon kirjaa ”Elämä. Kauneimmat mietelauseet”. Siinä yksi ajatus sai minut pysähtymään. Se kuuluu näin:

Maailma on niiden, joilla on rohkeutta unelmoida
ja jotka uskaltavat elää unelmaansa.
Jokainen omien kykyjensä mukaan.

Tämä ajatus kuvaa mielestäni osuvalla tavalla yhdistyksemme alkuunpanemaa Hyvän mielen pihapolku -projektia.  Viime kesänä, kun yhdistys päätti osallistua Muotoillut ratkaisut -kilpailuun, ei ollut mitään konkreettista, oli vain unelma.

Yhdistys kuitenkin uskalsi elää unelmaansa, ja siihen uskoivat myös Suomen Kulttuurirahasto ja WDC Helsinki 2012, jotka myönsivät 20 000 euroa projektin suunnitteluun.

Projekti on edennyt hienosti. Kohta on konkreettinen suunnitelma meidän kaikkien nähtävänä.

Yhdessä ovat hankkeen parissa uurastaneet Isko Lappalaisen suunnittelutoimisto ja Inkilänhovin, Kotokartanon ja yhdistyksemme porukat. Jokainen on osallistunut omien mahdollisuuksiensa mukaan suunnitteluun ja työpajoihin. Ja tulosta on tullut.

Maailma on meidän. Me olemme uskaltaneet elää unelmaamme.

Kuka istuu mun paikalla?

Sunnuntai 27.1.2013 klo 9:10 - Päivi Sinivuori

Tukiyhdistyksemme  hallituksen vuoden ensimmäinen kokous on nyt pidetty. Uusi hallitus kokoontui sovittuna aikana täysilukuisena ja jokseenkin totuttuun tapaan ja tutuin kasvoin kuten viime vuonnakin.

Ilman hämmennystä ei kokousta silti päästy alkamaan, koska joku istui ”mun” paikalla!

Monessa asiassa rutiinit ja totutut tavat ovat oppimisen luovat turvallisuutta ja ovat siten oppimisen edellytyksiä.  Toisaalta taas uusien asioiden löytäminen kehittäminen vaatii kykyä muuttaa tuttua tapaa tai ainakin sopeutua uuteen tilanteeseen joustavasti. Nuo molemmat näkökulmat yhdistyivät hauskalla tavalla käytännössä hallituksen kokouksessa.

Kun katselin tyhjää pöytää ennen kokouksen alkua, päädyin valitsemaan eri paikan kuin aiempi puheenjohtaja.

Valintaani seurasi melkoinen ketjureaktio joka olisi ollut  melkein kuvaamisen arvoista. Kukin vuorollaan hallituksen jäsenet tulivat sisään ja etsivät omaa paikkaansa, jossa kuitenkin jo istui joku.

• "Höh!"
• "Emmä nyt tänne päähän voi istua."
•  "Kyllä mä ainakin tälle puolelle menen."
• ”Mä taidan istua nyt sitte tähän."

Vilpittömiä hämmentyneitä kommentteja oli lähes jokaisella tullessaan. Toisaalta kävi niinkin, että oma paikka ei vaihtunut mutta vieruskaverit kuitenkin, olihan siinäkin jo.

 Istuin uutukaisena puheenjohtajana hymynsekaisessa jännityksessä hallituksen yhdellä tuolilla ja seurasin istumaseikkailua. Onneksi on olemassa nämä rutiinit. Tutut ihmiset, jotka tietävät, mitä pitää tehdä ja mistä kannattaa pitää kiinni. Uusilta tuoleiltaan he puolestaan hymyillen ja ymmärtäen katselivat, kun itse hain uutta paikkaani pöydän päässä. Kuvaamisen arvoista olisi kai sekin ollut..

Jokainen vuosi tuo jotakin erilaista ja uutta tullessaan. Tänä vuonna nyt ainakin tuolit vaihtuivat.

Olen varma että uudelta paikalta me kaikki näemme taas tänäkin vuonna, mikä on yhdistyksellemme ja sen jäsenille parasta.

Kiitos Teille,

Päivi

Taiteilijoille maalia ja mahdollisuuksia

Sunnuntai 20.1.2013 klo 13:35 - Anja Alasilta

Minua jännittää Tom Tomin ensi lauantain esiintyminen varmasti enemmän kuin taiteilijoita itseään. Syykin on selvä: heillä on kokemusta, minulla ei.

On hyvä, että meitä omaisia kiinnostavat vähän erilaiset asiat. Esimerkiksi Erityis-Ellit on tärkeä pienten lasten vanhemmille - samoin tietysti lapsille tarkoitetut harrastuspiirit.

Luovuuden riemua

Itse tahtoisin tehdä vähän enemmän aikuisten kehitysvammaisten luovan toiminnan hyväksi. Kansalaisopiston siipien suojassa toimii kolme hienoa piiriä:

• Oivanäyttämö
• Tom Tom -rumpuryhmä
• Väritaiteilijat.

Yhdistyksemme tukee kaikkien kolmen toimintaa merkittävästi. Monet omaiset ovat tarvittaessa apuna käytännön asioissa.

Aivan korvaamaton on tietysti ohjaajien panos. He eivät ole leipäpappeja vaan toimivat ilmeisen kutsumuksellisesti.

Näen joka viikko omasta sisarestani, millaista luovuuden iloa Väritaiteilijat ja Tom Tom hänelle tarjoavat. Samaa näyttää antavan Oivanäyttämö omille jäsenilleen.

Mitä voisimme tehdä, jotta harrastuspiirien toimintamahdollisuudet olisivat aina vain paremmat?

Pooli kuin urheilijoilla

Omaa sydäntäni on lähinnä Väritaiteilijat-ryhmä, koska Leena-sisareni kokee juuri monipuolisen kuvataideharrastuksen omaksi elämäntehtäväkseen. Siksi olen miettinyt, mitä voisin tehdä Väritaiteilijoiden hyväksi.

Urheilu- ja yritysmaailmassa puhutaan pooleista. Ne ovat varantoja, jotka ovat tietyn ryhmän yhteiskäytössä. Poolit jakavat myös vastuun.

Voisiko Väritaiteilijoille perustaa oman poolin? Tehtäviä sille ainakin on helppo löytää:

• huolehtia siitä, että ryhmällä riittää maalia ja materiaalia
• auttaa taiteilijoita saamaan teoksiaan entistä paremmin esille
• tarjota ryhmälle tai yksittäisille taiteilijoille mahdollisuuksia opintomatkoihin ja esimerkiksi kesäkurssien muodossa toteutuviin jatko-opintoihin
• julkaista ryhmän teoksia - netissä, postikortti- tai julistesarjoina, taidekirjoina...

Ei Luoja ole kieltänyt suuria luulemasta, sanoi edesmennyt äitini. Mikäpä estäisi tavoittelemasta muutaman vuoden sihdillä Väritaiteilijoille ikiomaa työhuonetta!

Mitä tahoja pooliin sitten voisi saada mukaan? Hatusta heitän pari:

• taidetarvikeliike
• taiteilijaseura
• taidemuseo
• kirjasto
• matkatoimisto, matkanjärjestäjä, bussiyhtiö
• yritykset, joilla on tapana ripustaa toimitiloihinsa esille kuvataidetta
• muuten vain fiksut yritykset
• rotarit, leijonat, zontat
• Taidekeskus Kettuki (jonka totisesti olisi aika antaakin itsestään elonmerkkiä myös Riihimäellä)
• Hämeen taidetoimikunta (jos sitä organisaatiouudistusten jäljiltä on enää olemassa)
• Hämeen rahasto.

Saatan ottaa pooliajatuksen esille Riihimäen Kehitysvammatuen hallituksen kokouksessa. Tavallisesti kyllä noudatan hyväksi osoittautunutta viisautta: on helpompi saada anteeksi kuin lupa.