Keväästä kohti kesää!

Voikukkameri säteilee auringossa, vaikka ilma on viileä ja kesän lämpö tuntuu olevan vielä kaukana. Täytyy myöntää, että kuluneen vuoden aikana on jo opittu luopumaan monesta asiasta, tyytymään vähään ja iloitsemaan pienistä asioista. Meille erityisten ja tarvitsevien läheisille se on tosin ollut ihan tavallista aina, mutta yhtä epäreilua silti. Vuosi toisensa jälkeen voikukka vaan jostakin löytää valonsa, lämpönsä ja voimansa. Se aukeaa loistamaan vahvana, eikä suinkaan yksin vaan vahvana isona joukkona! Juuret syvällä maassa, niin että aivan varmasti se jaksaa nousta uudelleen ja uudelleen, tehdä hehkuvan kukkansa vaikka kuinka usein se lannistettaisiin ja sen kasvua häirittäisiin.

Voiko voikukasta ottaa oppia? voi? voi!

Me jaksetaan yhdessä katsoa kohti valoa ja tehdä pieniä alkuja, nuppuja joista ihan varmasti aukeaa iloa ja valoa monella tavalla. Vaikka koronan ja kesän yhdistäminen tuntuu jo valmiiksi kurjalta, niin uskon että meiltä jos keneltä löytyy uskoa ja sisua siihen, että tästä mennään. Kyllä se lämpö ja aurinko meitä hellii. Pidetään huolta toisistamme ja kukoistetaan yhdessä voikukkien kanssa.